....ystävän kanssa vietetty auringonpalvontapäivä.
3.6.2013
27.5.2013
Terassit kierroksella vol. 2
Viikonloppuna koottiin porukka kasaan ja lähdettiin taas viime vuodesta tutulle Terdepyöräilylle! Alkuviikosta meinasi näyttää uhkaavasti siltä, että vettä sataisi ja joutuisimme tyytymään sisätiloihin. Onneksi onni suosi meitä ja aurinko paistoi iloisesti koko päivän! Siltä näyttää kyllä mun punainen naamani -.-
Aloitettiin kierros Kleckerin kalliolta, jonne ei kylläkään meinattu Nooriksen kanssa löytää. Ei voi tietää koko paikkaa, jos ei ole syntynyt Hämeenlinnassa.. Perille kuitenkin päästiin ja maisemat oli miellyttävät :) Hyttysiä kuitenkin oli paljon siellä ja argh sekös ärsytti. Jatkettiin matkaa Sokos Hotel Vaakunan terassille, kun oltiin saatu porukka kasaan. Ja siitä sitten jatkoimme venelaiturille hengaileen.
Nooris tosiaan päätti kiivetä aitojen yli bajamajalle. Oikeestaan ton aidan yli ei koskaan tullut kiivettyä, koska siinä oli piikkejä. Mutta sain kuitenkin kuvan napattua ennen kuin Nooris tajusi noi piitkit :D Oli vähän levotonta juttua koko päivän, mutta sellastahan se on aina tässä porukassa!
Hämeenlinnan hyppyrimäessäkin tuli käytyä. Oikeesti todella kiva paikka ja aurinkokin paisto niin ihanasti siihen :) Ei kyllä tuullut ollenkaan, joten kuumus tuntui lopulta hieman ahdistavalta.. Mutta ei se menoa haitannut! Täällä tarkoitus oli juoda TelemarkTequilat vapaalla tyylillä. Muut antoi pisteitä asteikolla 0-10. Luovia tyylejä näkyi ja voittajaksi selviytyi Mirva upealla kiekaisullaan :D Ja Nooris toteutti uhkailunsa ja kiipeili pitkin hyppyriä.. Itekin teki mieli kiivetä, mutta ehkä odotan sitä kertaa, kun veressä ei lillu tasapainoa häiritseviä tekijöitä ;)
Maken kamerassa on paljon kuvia kans, mutta en millään malttanut odottaa! Nää kuvat on siis mun kamerasta, joten ne saa luvan kertoo hieman meidän reissusta. Oli kyllä hyvä päivä kertakaikkiaan! Ja pyöräily itsessään on niin kivaa, että ihan teksi mieli nyttenki polkea. Tosin jätin mun pyörän vielä Hämeenlinnaan, kun ajattelin joku kaunis päivä polkea sen takasin Riksuun.. Nyt menen kuitenkin suunnittelemaan pientä projektia ittelleni -> See u next time!
Ps. Oon ihan inspiraatiota vailla tän blogin suhteen! Mulle siis saa laittaa ideoita, mitä voisin tehdä/kirjoittaa/kuvata yms. Tosiaan jos siihen liittyy kuvaaminen niin vielä parempi, koska tota kameraa vois käyttää useammin ja eikä olis pahitteeksi opetella käyttämään sitä kunnolla.. Siis niitä ideoita!

Nää oli ainoat uimaan uskaltaneet! |

Eroottiset tikkarikuvat ei ihan onnistu, jos kuvattava kohde nauraa suurimman osan ajasta.. |
Maken kamerassa on paljon kuvia kans, mutta en millään malttanut odottaa! Nää kuvat on siis mun kamerasta, joten ne saa luvan kertoo hieman meidän reissusta. Oli kyllä hyvä päivä kertakaikkiaan! Ja pyöräily itsessään on niin kivaa, että ihan teksi mieli nyttenki polkea. Tosin jätin mun pyörän vielä Hämeenlinnaan, kun ajattelin joku kaunis päivä polkea sen takasin Riksuun.. Nyt menen kuitenkin suunnittelemaan pientä projektia ittelleni -> See u next time!
Ps. Oon ihan inspiraatiota vailla tän blogin suhteen! Mulle siis saa laittaa ideoita, mitä voisin tehdä/kirjoittaa/kuvata yms. Tosiaan jos siihen liittyy kuvaaminen niin vielä parempi, koska tota kameraa vois käyttää useammin ja eikä olis pahitteeksi opetella käyttämään sitä kunnolla.. Siis niitä ideoita!
24.5.2013
Kohotan maljan ystäville
Viime aikoina oon kiinnittänyt huomiota yhteen asiaan: mulla on ystäviä ja ne on mahtavia. Tämä tieto pitää jakaa, koska en keksi muutakaan tapaa ilmaista asiaa. Tämä on siis ylistys ystäville.
![]() |
We<3it |
Mun ystävät on just semmosia, jotka:
- nauraa häpeällisen huonoille vitselle. Tai oikeastaa mitään vitsiä ei ole, kunhan vaan nauratte.
- osaa sanoa juuri oikeat sanat, jotta nauraisin ja unohtaisin murheet.
- huolehtii etten eristäydy kokonaan Riksuun.
- auttaa hädässä.
- jaksaa tsempata, vaikka joutuisikin toistamaan itseään moneen otteeseen.
- on lähes tottunut mun kiukkukohtauksiin.
- antaa ruokaa, kun on nälkä eikä oo ruokaa mukana.
- rauhoittaa, kun maailma ahdistaa.
- kertoo aidon mielipiteensä.
- lähes lukee mun ajatukset tai ymmärtää ne pelkästä katseesta.
Ystävän kriteereitä on miljoonia muitakin varmasti olemassa, mutta just nyt ei muita meinaa tulla mieleen. Oivoi ystävät, ettehän mene mihinkään? <3
13.5.2013
Otan haasteen vastaan
Kerpeleen Mikko meni ja haastoi mut blogihaasteeseen. Oon saanut näitä jo muutaman, joita oon vältellyt tuntemattomista syistä. Ehkä nyt sitten on korkea aika rohkaistua ja tehdä yksi haaste ainakin näin alkuun pois luonnoskansiosta. Ideana on siis ensin kirjoittaa 11 faktaa itsestäsi, vastata haastajan 11 kysymykseen, keksiä 11 kysymystä ja haastaa seuraavat 11 bloggaajaa tekemään sama. Ni.
1. Oon vasenkätinen ja hirveen ylpeä siitä. Eiku oikeesti, musta on kiva olla vasenkätinen! (Hyvä syy esim. olla oppimatta purkinavaajan käytön, koska ne on oikeekätisille ja jos motoriikka ei siinä kädessä toimi niin...)
2. Mulla oli joskus kausi, jolloin luin paljon mangaa ja popitin j-rockia.... Se kausi kesti aika kauan.
3. Oon laiska siivomisen suhteen. Ihmettelen edelleen, et miten voin olla siivojana viisi vuotta, jos oman kämpän siistinä pitäminen tuottaa niin kamalaa vaikeutta. Mutta sitten kun innostun siivoamaan, siivoon kaikkien päivien edestä! (Tälläkin hetkellä mun pitäis siivota eikä tehdä tätä, mutta nojoo...)
4. Hyvin mahdollisesti teen syksyllä jotain mullistavaa hih ;) En vielä paljasta mitä..
5. Pelkään valaita ja niitä typeriä valokaloja, joilla on semmonen lamppu otsassa.
6. Tunnesyöpöttelen. Vaikkakin opiskelijabudjetti rajoittaa katalan paheen suorittamista -.-
7. Mulla on hirvee matkakuume! Jos olisi rahaa, lähtisin kiertään maailmaa ja kokeen kaikenlaista.. Mulla on jo mielessä muutamia (=miljoonia) suunnitelmia ;)
8. Täytyy myöntää, en oo ihan varma onko tää blogin pitäminen ollut hyvä idea. Tai tuntuu, että pidän tätä yllä vain itselleni, mutta kyl täällä näemmä käykin joku.
9. Niin siirappiselta kun tää kuulostaakin, mutta oikeasti en tietäisi mitä tekisin ilman mun ystäviä. Oisin varmaan hukassa.
10. Haaveilen tatuoinnnista.
11. Oon Netflixin orja. Jonkun pitää tehdä intervention ihan just :D
Ja sitten nää Mikon kyssärit:
- En uskalla vastata myöntävästi, sillä mun kärrynpyörä ei todellakaan ole kaikkien mittapuiden ja kriteerien mukaan täydellinen. Semmonen sievä räpellys pikemminkin. Mutta juu, kai mä osaan.
2. Jos olet/olisit supersankari, millaisia voimia sinulla olisi?
- Osaisin lentää! Sit lentäisin kaikkialle eikä tarttis istuu typerissä lentokoneissa. Sen sijaan lentäisin matkustajakoneiden ohitse ja vilkuttaisin kiinalaisille. (Ja ehkä hihittelisin, koska mun mieleeni tulis Niko Kivelän Air China)
3. Lempisatusi?
- En oo varma oliko se lempisatu, mutta tykkäsin ainakin ajatuksena yhdestä iltasatukirjan tarinasta (,jota en kuitenkaan enää muista). Se kirja oli semmonen, missä oli vuoden jokaiselle päivälle yks pieni tarina ja mä sitten tykkäilin oman synttäripäivä sadusta. Ainakin vaan ajatuksena, jos en muuten :D

4. Mikä on elämän tarkoitus?
- Elää omana itsenään ja itseään varten.
- Elää omana itsenään ja itseään varten.
5. Mikä kirja on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen?
- Poika raidallisessa pyjamassa tai Tiikerin lapsi.
- Poika raidallisessa pyjamassa tai Tiikerin lapsi.
6. Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
7. Mikä sinusta tulee isona?
- Toivottavasti sairaanhoitaja
- Toivottavasti sairaanhoitaja
8. Lampun henki antaa sinulle yhden toivomuksen. Mitä toivot?
- Vaan yksi toivomus?! :( Toivoisin varmaankin kivempaa asuntoa.
- Vaan yksi toivomus?! :( Toivoisin varmaankin kivempaa asuntoa.
9. Paras paikka maailmassa on....?
- ...oma sänky <3
- ...oma sänky <3
10. Miten avaat banaanin?
- Silloin kun syön yleensäkään banaania niin aukasen sen siitä terttukiinnikekohtahärpäkepäästä.
Omat kysymykset seuraaville uhreille:
1. Mikä on "salainen" paheesi?
2. Mitä elokuvaa katsoit viimeksi?
3. Jos olisit eläin, mikä olisit?
4. Oletko aamu- vai iltavirkku?
5. Paras neuvo, jonka olet saanut vanhemmiltasi?
6. Ärsyttävin asia juuri nyt?
7. Kummalle puolelle näkkileipää laitat margariiniä: "sileälle" vai kuoppaiselle puolelle?
8. Millaiset maisemat ikkunasta näkyy?
9. Joka päivä oppii jotain uutta, joten mitä olet oppinut tänään?
10. Seuraatko jääkiekon MM-kilpailuja?
11. Mitä odotat tulevalta kesältä?
Mä en jaksa kaivella mun minimaalista blogiarkistoa, mutta haastan Rosan tähän! Hah, ole hyvä! Satunnaiset muut bloggaavat lukijat saavat toki oman tahtonsa mukaan tehdä tämän myös. En vaan lue niin montaa blogia, jotta voisin edes haastaa ketään.... Mutta, minä menen keittään kahvia ja siivoomaan uutta kämppistä varten (oh nou, enää 3 päivää ja sit se tule)!
Ps. Harjoittelu ohi!
Ps. Harjoittelu ohi!
22.4.2013
Tanssi norsu, tanssi!
Blogin päivittäminen on jäänyt vähän vähemmälle. Vaikka kaikkee onkin ehtinyt tapahtua tässä välissä. Oma laiskuus on kuitenkin tässä päsyynä, joten hyihyi minua.
Päijät-Hämeen harjoittelu on ohi ja vaihdoin Kanta-Hämeeseen. Neurologia ja ihotaudit ovat tällä kertaa aiheina, whoop whoop. Ei kyllä yhtään mun juttu se neurologia, ihan liian fiksuja juttuja, joita en vaan tajua vaikka kuinka yrittäisin. Muutenkin motivaatio koko harjoittelua kohtaan on ihan kadoksissa. Harjoittelua on kuitenkin enää kolme viikkoa jäljellä! JES. Sitten koittaa muutaman viikon "loma" (,johon kuuluu koulutöiden tekemistä) ja kesätyöbuumi alkaa loppukesäksi <3
Tällä hetkellä mun elämä on muuttunut sitenkin, että asustelen väliaikaisesti Hämeenlinnassa meidän capoeira-academialla. Miksi? Koska köyhänä opiskelijana ei ole varaa maksaa sekä junamatkoja välille Riihimäki-Hämeenlinna että bussimatkoja asemalta sairaalalle. Täällä Academialla asuessani säästän, varsinkin kun sain Idalta pyörän tuotua tänne niin polkasen töihin ellei muuta kulkuneuvoa ole. Kauheen kätevää! Miinus täällä asumisessa on viileys, joka täällä vallitsee huonojen eristysten takia. Vaatteita vain paljon päälle niin ei haittaa! Ja tänään lämmittelin itseäni laittamalla hyvää musiikkia soimaan ja pompin ja riehuin sydämeni kyllyydestä ympäri salia. Aivan mahtava tunne! Kukaan ei ollut näkemässä sitä ja sain riehua niin isosti kuin ikinä pystyin :) Eilinen Gleen katsominen oli ehkä myös yks osasyy tähän riehumiseen, koska tunsin itseni ihan musikaalitähdeksi tanssiessani.. Tosin laulan huonommin kuin harakka ja tanssiminen muistuttaa lähinnä epileptistä norsua.

7.4.2013
20.3.2013
tämä päivä sekoittuu eiliseen ja toisinpäin
Välttelen huomiseen uusintatenttiin lukemista puhumalla puhelimessa ja kirjoittamalla blogiin. Mulla on viimeaikoina ollut niin hyvä fiilis, että odotan jo kauhulla alamäkeä.. Ei saa vielä tulla! Vasta sitten vaikka joskus myöhemmin. Nyt ei ehdi mennä alamäkeä alas, kun pitää ensin kiivetä korkeelle.
Kaikki kuvat on eiliseltä päivältä, jolloin ehdin tekeen yhtä sun toista ennen iltavuoron alkamista. Mä rakastan pitkiä aamuja, jolloin voi syödä silloin kuin haluaa (ja niin paljon kuin haluaa), suihkussa voi olla pitkään, voi laittautua ihan rauhassa ja sitten jää aikaa jopa olemiseen. Toi oleminen kyllä mun kohdalla oli lukemista -.- Eilen aamulla siivosin ja pesin pyykkiäkin tossa samalla! Ja tosiaan söin oikean aamupalan! Harvoin tulee syötyä kunnollista aamupalaa näin kotona, kun on aina kiire jonneki. Asiahan ratkeaisi, jos heräisin vähän aiemmin, mutta se ei nyt tule kysymykseenkään..
Omnomnom |
Eilen ei oikeestaan olis tarvinnut laittatua saatika ottaa kuvia siitä, koska tuolta mä ehdin näyttää muutaman tunnin vain. Mutta kun kerrankin ehti ja sai näyttää ihmiseltä niin miksipä ei? Kauheen virkistävää olla hiukset hetken aikaa auki! Muuten, toi alempi kuva ehkä vääristää värejä, koska ei mulla tollasia kummallisien vaaleanpunaruskee-ehkäjopaoransseja raitoja ole. Ainoa väriero, jonka huomaan on harmaana loistava juurikasvu <3 Jaksan edelleenkin ihmetellä hiusteni tämän hetkistä pituutta, sillä vielä hetki sitten ne olivat lyhyet. Tykkään näistä pitkistä todella paljon! Ja minä kun menin sanomaan ennen kasvatuspäätöstä, että "mulle ei sovi kyl ollenkaan pitkät hiukset!"... Perun ehkä puheeni, omasta mielestä nämä pitkät on nimenomaan paremmat kuin lyhyet. Mielipiteitä?
Se on tarkoituksella epätarkka, koska Peltsikan maisemat ei kovin silmiähivelevät ole.. |
Ennen asemalle lähtöä käväisin kirjastossa lainaamassa sen puuttuvan tenttikirjan vihdoinkin. Enkä tietenkään löytänyt kuin painoksen vuodelta X, mutta tuskinpa ne tiedot ihan hirveästi on muuttunut. Tai saavat luvan olla samat, sillä minä en ala miettimään yhtään enempää tätä asiaa. Piste.
Olin ihan unohtanut, että pääsiäinen on kohta (,vaikka kaupan hyllyillä ne herkulliset pääsiäismunat muistuttavat ikävästi) ja että Riihimäkin on näemmä jonkinmoinne pääsiäiskaupunki. Todella hämmentävää kävellä pitkin kylää ja vastaan tupsahtelee yks jos toinenkin tommonen virpomisoksapönikkä. Ei yhtään Riihimäen tyylistä sanon minä :-D Lahdessakin vielä jouluvalot, vai mitä ne ikinä ovatkaan, roikkuvat katujen yläpuolella!! Tai no, jos totta puhutaan niin ne otettiin eilen illan pois. Mä näin!
Tähän loppuvat meikäläisen kuvat eiliseltä. Harjoittelussa on mennyt ihan hyvin. Oon todella huono arvioimaan yhtään mitään mistään. Ite oon ylpee itestäni, että oon päässyt ehkä pikkasen porukkaan mukaan, mut vielä olis parantamisen varaa. Aina ei voi kuitenkaan voittaa, joten tyydytään tähän mitä on. Sen sijaan voinen kertoa, että tällä hetkellä mieltäni piristää eräs potilas, joka nimenomaan halusi minut häntä auttamaan kävelyttämisessä sun muissa! Whipii! Ja ohjaajakin kehui. Hieno päivä kerrassaan.
Toinen asia, mistä olen iloinen on uusi "harrastus". Oon jo pitkään halunnut harrastaa jotakin muuta liikuntaa kuin capoeiraa, koska aina ei ehdi ihan Hämeenlinnaan asti menemään. Ajatus kuntosalilla käymisestä vain kammottaa, mutta ryhmäliikuntatunnit ei kummoselta vaihtoehdolta kuulosta. Muutaman kerran oon Tampereella ollessani käynyt zumbaamassa ja sitten viime keväänähän kävin Riihimäellä muutamaan otteeseen zumbassa. Nyt kuitenkin haluisin vähän jotain muuta kuin zumbaa, joten lauantaina otin itseäni niskasta kiinni ja marssin Hyvinkään kauppakeskuksen liikuntakeskukseen (toistoatoista!) Willaan ja CxWorx-tunnin turvin kehitin lisää keskivartalolihaksia. Aluksi iski ramppikuume, kun jostain syystä alkoi ujostuttamaan. "Siellähän on tuntemattomia ihmisiä ja ääk mä en oo aiemmin ollut tollasella ja mun varmaan pitäis osata jo kaikki liikeet ja sit mun pitäis varmaan vielä olla tosi hyvässä kunnossa..." Just joo, hei mitä mä oikein ajattelen?! Takarivistä itseni kuitenkin löysin. Kolmenkymmenen minuutin tehopakkauksen jälkeen olo oli vähän tärisevä, mutta hyvä! Tätä lisää! Tänään sitten olin työvuoron jälkeen uudestaan käymässä ja hyvältä tuntuu taas. Vastalihakset voivat olla kipeät huomenna, mutta tiedänpähän ainakin tehneeni jotakin.. Katotaan mitä mieltä mä huomenna oon lihasjumituksista :-D
Ohhoh, kellopas on jo paljon enkä ole lukenut ollenkaan! Oh noes, nyt pois täältä ja iltasatuja lukemaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)