19.6.2013

Ohoi, Tukholma näkyvissä

Perjantaina junassa sain yllättävän puhelun isältäni, joka ehdotti Tukholman risteilyä. Ja lähtö olisi heti seuraavana päivänä ja paluu Suomeen maanantaina aamulla. Isä kertoi maksavansa koko lystin, joten mikäs siinä - kai sitä on lähdettävä. Kyseessä oli siis "päivä Tukholmassa -risteily" eli shoppailut mielessäni lähdin reissulle mukaan. Mukana matkassa oli meidän perhe + Julle ja Jessi otti kaverit mukaan. Lauantaina sitten matkustetin junalla teinipoikien kanssa Helsinkiin, josta sitten srilaismme kohti länsinaapuria. Minä niin mieleni pahoitin, kun laivan kannella tuuli niin pirusti, että hiuksethan siinä lensi silmille enkä siis näin ollen nähnyt yhtikäs mitään mitä kuvasin. Saatika sitten tiesin millasta jälkeä sain aikaiseksi. Kökköjä ja laaduttomia kuvia vain sain näyttävästi ja sekös sapettaa. Pyh. 





En vieläkään tiedä, onko vanhempiensa kanssa kiva olla laivalla. Kun teki mieli hieman juhlia, mutta sitten kun omat vanhemmat ei taas semmosia harrasta ja muut matkakumppanit ovat vielä lapsosia, niin eipä siinä sitten auta muu kuin juoda se yksi pakollinen drinkki ja sitten keskiyön shown jälkeen koisimaan.. Kyllä mä vielä joku kerta meen laivalle juhlimaan vain eikä ole silloin porukoita mukana! Niin ja muuten, miks nykyään laivalla tuntuu olevan enemmän niitä japanilaisia? Oikeesti, meno- ja paluumatkalla oli törkeesti japseja...Kaikki kameroidensa kanssa keskellä kulkuväyliä -.- Saakutti.

Mä koitin niin hirveesti ostaa jotain laivalta ennen Tukholman shoppailureissua, mutta huonoksi jäi saldo. Kokeilin vaatteita, mutta mikään ei näyttänyt mun silmiin kivalta ja jos näytti, niin koot oli luokkaa 40-44... Ei iiihan oo sitä mun kokoa. Sain kuitenkin ostettua uudet Converset ja sitten sopivan kaulakorun mun kultasiin korviksiin :) Siis materialistina olisin mököttänyt, jos en olisi mitään ostettavaa löytänyt menomatkalla. En toki ole vaikea.


Converseja, paljon Converseja! Itselleni nappasin (ostin) nuo matalat burgundinpunaiset (?) tennarit...

Opin tolla reissulla sen, että paksupohkeisena EI saisi käyttää tommosia housuja. Yyyh. 

Laatua Instagram

Itse shoppailureissu oli oikein mukava! Oli tosiaan sunnuntai ja myymälöiden ovet aukes vasta myöhemmin. Mulla oli hyvää aikaa siis lähtee kameran kanssa kuvaileen. Mulla oli hirveet suunnitelmat mitä aion kuvailla, mutta lopulta päädyin johkin ihme puistoon kahvini kanssa. Istuskelin sitten siellä ja paistattelin auringon lämmössä. Kellon lähestyessä kauppojen aukeamisaikaa, hipsuttelin tieni takaisin kauppakeskus Gallerieen. Innostuin hieman shoppaaileen ja lopulta mun mukaan tuli uudet bikinit, mekko, villapaita, kasa toppeja ja muutama koru. Ja budjetista kului "vain" 2/3! Hyvä minä, jeejee! Kokeilin tota kuvan mekkoa ihan vitsillä aluksi, koska mua nauratti toi kuviointi niin paljon; se on ihan kuin joku 101 dalmatialaista :D No tietenkin menin rakastumaan tohon mekkoon ja olisin voinut vaikka asua siinä koko loppuelämäni. Niin kiva mekko on tuo! Ja heihei arvatkaa mitä? Mä mahduin ekaa kertaa miesmuistiin koon 36 sortseihin/bikinien alaosiin?!?! Yleensä bikinien alaosan koko on 40 (kiitos ison takapuolen) ja sortseissa ja housuissa muutenkin koko 38 on oikea. Mutta että mahduin pienempiin housuihin on aika ihme :o Mihin mun pylly on kadonnut?







Yhtään ei himottanut... Noita mä olin odottanut jo vuodesta X asti, mutta sitten en kuitenkaan ostanut vaikka hengailin perkule ihan edessä! Ihminen on sitten tyhmä olento. 

Yhtään en oo muokannut kuvaa...

Loppumatka sitten kuluikin Tax Freessä shoppaillen ja uusia vaatteita kuolaten. Korkkasin jo kuitenkin yhden paidan, kun en malttanut odottaa... Osti tosiaan valkoiset paidan, mikä ei mulle ole tyypillistä. Yleensä kartan valkoista, koska oon aina ajatellut ettei se oikein ole mun väri. Mutta kappas, se näyttääkin yllättävän kivalta! Ainakin toi paita on ihana, noi härpäkehihat <3





Tosiaan semmonen yllätysristeily tuli tehtyä. Kauheen hankala väsätä mitään postausta tästä, mutta aattelin edes jossakin julkaista näitä kuvia, kun kerta kuvailinkin jonkin verran. Osa kuvista on tosiaan otettu kameralla, mutta sorruin hävettävän useasti kännykän kameraan, sillä se oli nopeammin saatavilla/vähemmän äänekäs kuin järkkäri. Olisin halunnut itsestäni jonkun nätin kuvan, mutta mun kuvaajakokelaat oli aika....surkeita tapauksia, jotka ei osannut laukaisimesta painaa -.- Joten ei siis kivoja laivakuvia. Tyydytään näihin mitä on. Ja anteeksi surkea räpellyspostaus, kirjoitan tätä ihan liian väsyneenä, mutta pakko on saada tämä pois alta tai muuten en koskaan saa julkaistuksi mitään tästä reissusta. Kirjoitusvirheitä on varmaan miljoona samaisesta syystä...

Hyvää yötä vaan kaikille!

8.6.2013

Wonder Woman

Ihmisen mieli on tyhmä. Naisen mieli varsinkin. "Nykymaailmassa" suurin osa naisista kärsii ulkonäköpaineista, jotka joku tai jokin on luonut ja asettanut heidän ajatuksiinsa. Miehetkin potevat ulkonäköpaineita, mutta koska en ole mies, en osaa asettautua heidän rooliinsa. Siksi siis puhun vain naisista.

En haluaisi tätä sanoa, mutta yhteiskunta ja media syynäävät naisten mieliin ajatuksia ihannenaisesta. Naistenlehdet ovat pullollaan mallien ja Hollywood-julkimoiden kauniita Photoshopilla muokattuja kuvia sekä suorastaan listoja siitä, millainen nainen on miesten mieleen. Suorastaan idioottimaista, sillä lopputulemanahan olisi kloonijoukko naisia, jotka ovat kaikki lukeneet lehtien vinkit ja toteuttaneet ne elämänkumppanin toivossa. Todella viehättävä ajatus. Kauniiden kuvien ja listojen jälkeen muutamaa aukeamaa myöhemmin seuraa artikkeli hyvästä itsetunnosta, jossa pyydetään nauttimaan juuri siitä millaiseksi on syntynyt. Hieman ristiriitaista minusta. 

Naisella tulee olla kiiltävät pitkät hiukset, pitkät kaarevat silmäripset, linnunsiipimäiseen muotoon nypityt hillytyt kulmakarvat, ei ryppyjä silmien ympärillä, ei tummia silmänalusia, sileä ja finnitön iho, suutelemiseen houkuttelevat huulet, suora hammasrivistö, vähintääkin C-kupin terhakkaat tissit, joissa ei ole raskausarpia, litteä maha, ei jenkkakahvoja, ei alleja, pitkät sormet, huolitellut kynnet, lantio, joka sopii miesten miellyttämiseen sekä lasten synnyttämiseen, pyöreä ja kiinteä pylly sekä pitkät hoikat sääret, jotka huipentuvat kapeisiin nilkkoihin. Kuulostaapa absurdilta ja oksettavalta. Noita asioita kuitenki ikävän suuri osa naisista ja nuorista tytöistä miettii peilin edessä ja vertailevat itseään näihin lehdissä tai televisiossa nähtyihin henkilöihin tai jopa omiin ystäviinsä, joilla asiat näyttävät olevan paremmin kuin itsellään. Ruoho on aidan toisella puolella vihreämpää, nääs. Tai niin me ainakin luulemme. 




Kirjoitan tästä, koska myönnän potevani ulkonäköpaineita. Se on tyhmää, tiedän sen. Mutta silti huomaan peiliin katsoessani miettiväni mitä kohtaa voisi muttaa tai täydellisen ystävän seurassa saatan jossakin vaiheessa ajatella, että voi kunpa minullakin olisi... EI SAA! Itsensä mollaamisesta ja vertailemisesta tulee vaan pahalle mielelle ja kiukkuiseksi, joten mitä järkeä tässä kaikessa edes on?! Ei yhtään mitään, jos minulta kysytään. Vertaileminen on kuitenkin ihmisluonnolle normaalia, joten on helpommin sanottu kuin tehty päästä siitä eroon. Tai ainakin edes vähentää sitä. 

Siirryn itsesäälissä rypemisestä syömään lisää ruokaa, jonka lihottavaa vaikutusta voin sitten myöhemmin kitistä peilin edessä. Vitsihän se vain on, oikeasti lähden pelaamaan pleikkaria pikkusiskon kanssa. Jätän teidät lukemaan tätä yllättävän sekavaa kitinätekstiä. 

27.5.2013

Terassit kierroksella vol. 2

Viikonloppuna koottiin porukka kasaan ja lähdettiin taas viime vuodesta tutulle Terdepyöräilylle! Alkuviikosta meinasi näyttää uhkaavasti siltä, että vettä sataisi ja joutuisimme tyytymään sisätiloihin. Onneksi onni suosi meitä ja aurinko paistoi iloisesti koko päivän! Siltä näyttää kyllä mun punainen naamani -.-


Aloitettiin kierros Kleckerin kalliolta, jonne ei kylläkään meinattu Nooriksen kanssa löytää. Ei voi tietää koko paikkaa, jos ei ole syntynyt Hämeenlinnassa.. Perille kuitenkin päästiin ja maisemat oli miellyttävät :) Hyttysiä kuitenkin oli paljon siellä ja argh sekös ärsytti. Jatkettiin matkaa Sokos Hotel Vaakunan terassille, kun oltiin saatu porukka kasaan. Ja siitä sitten jatkoimme venelaiturille hengaileen.




Nooris tosiaan päätti kiivetä aitojen yli bajamajalle. Oikeestaan ton aidan yli ei koskaan tullut kiivettyä, koska siinä oli piikkejä. Mutta sain kuitenkin kuvan napattua ennen kuin Nooris tajusi noi piitkit :D Oli vähän levotonta juttua koko päivän, mutta sellastahan se on aina tässä porukassa!




Nää oli ainoat uimaan uskaltaneet!

Hämeenlinnan hyppyrimäessäkin tuli käytyä. Oikeesti todella kiva paikka ja aurinkokin paisto niin ihanasti siihen :) Ei kyllä tuullut ollenkaan, joten kuumus tuntui lopulta hieman ahdistavalta.. Mutta ei se menoa haitannut! Täällä tarkoitus oli juoda TelemarkTequilat vapaalla tyylillä. Muut antoi pisteitä asteikolla 0-10. Luovia tyylejä näkyi ja voittajaksi selviytyi Mirva upealla kiekaisullaan :D Ja Nooris toteutti uhkailunsa ja kiipeili pitkin hyppyriä.. Itekin teki mieli kiivetä, mutta ehkä odotan sitä kertaa, kun veressä ei lillu tasapainoa häiritseviä tekijöitä ;)




Eroottiset tikkarikuvat ei ihan onnistu, jos kuvattava kohde nauraa suurimman osan ajasta.. 



Maken kamerassa on paljon kuvia kans, mutta en millään malttanut odottaa! Nää kuvat on siis mun kamerasta, joten ne saa luvan kertoo hieman meidän reissusta. Oli kyllä hyvä päivä kertakaikkiaan! Ja pyöräily itsessään on niin kivaa, että ihan teksi mieli nyttenki polkea. Tosin jätin mun pyörän vielä Hämeenlinnaan, kun ajattelin joku kaunis päivä polkea sen takasin Riksuun.. Nyt menen kuitenkin suunnittelemaan pientä projektia ittelleni -> See u next time!

Ps. Oon ihan inspiraatiota vailla tän blogin suhteen! Mulle siis saa laittaa ideoita, mitä voisin tehdä/kirjoittaa/kuvata yms. Tosiaan jos siihen liittyy kuvaaminen niin vielä parempi, koska tota kameraa vois käyttää useammin ja eikä olis pahitteeksi opetella käyttämään sitä kunnolla.. Siis niitä ideoita!

24.5.2013

Kohotan maljan ystäville

Viime aikoina oon kiinnittänyt huomiota yhteen asiaan: mulla on ystäviä ja ne on mahtavia. Tämä tieto pitää jakaa, koska en keksi muutakaan tapaa ilmaista asiaa. Tämä on siis ylistys ystäville.

We<3it

Mun ystävät on just semmosia, jotka:

- nauraa häpeällisen huonoille vitselle. Tai oikeastaa mitään vitsiä ei ole, kunhan vaan nauratte. 
- osaa sanoa juuri oikeat sanat, jotta nauraisin ja unohtaisin murheet. 
- huolehtii etten eristäydy kokonaan Riksuun. 
- auttaa hädässä. 
- jaksaa tsempata, vaikka joutuisikin toistamaan itseään moneen otteeseen. 
- on lähes tottunut mun kiukkukohtauksiin.
- antaa ruokaa, kun on nälkä eikä oo ruokaa mukana. 
- rauhoittaa, kun maailma ahdistaa. 
- kertoo aidon mielipiteensä. 
- lähes lukee mun ajatukset tai ymmärtää ne pelkästä katseesta.


Ystävän kriteereitä on miljoonia muitakin varmasti olemassa, mutta just nyt ei muita meinaa tulla mieleen. Oivoi ystävät, ettehän mene mihinkään? <3 



13.5.2013

Otan haasteen vastaan

Kerpeleen Mikko meni ja haastoi mut blogihaasteeseen. Oon saanut näitä jo muutaman, joita oon vältellyt tuntemattomista syistä. Ehkä nyt sitten on korkea aika rohkaistua ja tehdä yksi haaste ainakin näin alkuun pois luonnoskansiosta. Ideana on siis ensin kirjoittaa 11 faktaa itsestäsi, vastata haastajan 11 kysymykseen, keksiä 11 kysymystä ja haastaa seuraavat 11 bloggaajaa tekemään sama. Ni. 


1. Oon vasenkätinen ja hirveen ylpeä siitä. Eiku oikeesti, musta on kiva olla vasenkätinen! (Hyvä syy esim. olla oppimatta purkinavaajan käytön, koska ne on oikeekätisille ja jos motoriikka ei siinä kädessä toimi niin...)

2. Mulla oli joskus kausi, jolloin luin paljon mangaa ja popitin j-rockia.... Se kausi kesti aika kauan. 

3. Oon laiska siivomisen suhteen. Ihmettelen edelleen, et miten voin olla siivojana viisi vuotta, jos oman kämpän siistinä pitäminen tuottaa niin kamalaa vaikeutta. Mutta sitten kun innostun siivoamaan, siivoon kaikkien päivien edestä! (Tälläkin hetkellä mun pitäis siivota eikä tehdä tätä, mutta nojoo...)

4. Hyvin mahdollisesti teen syksyllä jotain mullistavaa hih ;) En vielä paljasta mitä..

5. Pelkään valaita ja niitä typeriä valokaloja, joilla on semmonen lamppu otsassa.

6. Tunnesyöpöttelen. Vaikkakin opiskelijabudjetti rajoittaa katalan paheen suorittamista -.-

7. Mulla on hirvee matkakuume! Jos olisi rahaa, lähtisin kiertään maailmaa ja kokeen kaikenlaista.. Mulla on jo mielessä muutamia (=miljoonia) suunnitelmia ;)

8. Täytyy myöntää, en oo ihan varma onko tää blogin pitäminen ollut hyvä idea. Tai tuntuu, että pidän tätä yllä vain itselleni, mutta kyl täällä näemmä käykin joku.

9. Niin siirappiselta kun tää kuulostaakin, mutta oikeasti en tietäisi mitä tekisin ilman mun ystäviä. Oisin varmaan hukassa.

10. Haaveilen tatuoinnnista.

11. Oon Netflixin orja. Jonkun pitää tehdä intervention ihan just :D


Ja sitten nää Mikon kyssärit:

1. Osaatko tehdä kärrinpyörän?
 - En uskalla vastata myöntävästi, sillä mun kärrynpyörä ei todellakaan ole kaikkien mittapuiden ja kriteerien mukaan täydellinen. Semmonen sievä räpellys pikemminkin. Mutta juu, kai mä osaan.

2. Jos olet/olisit supersankari, millaisia voimia sinulla olisi?
 - Osaisin lentää! Sit lentäisin kaikkialle eikä tarttis istuu typerissä lentokoneissa. Sen sijaan lentäisin matkustajakoneiden ohitse ja vilkuttaisin kiinalaisille. (Ja ehkä hihittelisin, koska mun mieleeni tulis Niko Kivelän Air China)

3. Lempisatusi?
 - En oo varma oliko se lempisatu, mutta tykkäsin ainakin ajatuksena yhdestä iltasatukirjan tarinasta (,jota en kuitenkaan enää muista). Se kirja oli semmonen, missä oli vuoden jokaiselle päivälle yks pieni tarina ja mä sitten tykkäilin oman synttäripäivä sadusta. Ainakin vaan ajatuksena, jos en muuten :D

4. Mikä on elämän tarkoitus?
 - Elää omana itsenään ja itseään varten.

5. Mikä kirja on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen?
 - Poika raidallisessa pyjamassa tai Tiikerin lapsi.

6. Minkä biisin kuuntelit viimeksi?


7. Mikä sinusta tulee isona?
 - Toivottavasti sairaanhoitaja

8. Lampun henki antaa sinulle yhden toivomuksen. Mitä toivot?
 - Vaan yksi toivomus?! :( Toivoisin varmaankin kivempaa asuntoa.

9. Paras paikka maailmassa on....?
 - ...oma sänky <3

10. Miten avaat banaanin?
 - Silloin kun syön yleensäkään banaania niin aukasen sen siitä terttukiinnikekohtahärpäkepäästä. 


Omat kysymykset seuraaville uhreille:

1. Mikä on "salainen" paheesi?
2. Mitä elokuvaa katsoit viimeksi?
3. Jos olisit eläin, mikä olisit?
4. Oletko aamu- vai iltavirkku?
5. Paras neuvo, jonka olet saanut vanhemmiltasi?
6. Ärsyttävin asia juuri nyt?
7. Kummalle puolelle näkkileipää laitat margariiniä: "sileälle" vai kuoppaiselle puolelle?
8. Millaiset maisemat ikkunasta näkyy?
9. Joka päivä oppii jotain uutta, joten mitä olet oppinut tänään?
10. Seuraatko jääkiekon MM-kilpailuja?
11. Mitä odotat tulevalta kesältä?

Mä en jaksa kaivella mun minimaalista blogiarkistoa, mutta haastan Rosan tähän! Hah, ole hyvä! Satunnaiset muut bloggaavat lukijat saavat toki oman tahtonsa mukaan tehdä tämän myös. En vaan lue niin montaa blogia, jotta voisin edes haastaa ketään.... Mutta, minä menen keittään kahvia ja siivoomaan uutta kämppistä varten (oh nou, enää 3 päivää ja sit se tule)!

Ps. Harjoittelu ohi!