Lakkaa odottamasta senkin nirso

Kun on tämmöinen ikisinkku niinkuin minä, sitä joutuu kuulemaan vuodesta toiseen niitä samoja asioita omasta sinkkuudesta tai siitä miksi on edelleenkin ilman kumppania. Rakkaat ystävät koittavat vain auttaa minua kestämään yksinäisyyttä, eihän siinä ole mitään pahaa. Olen kuitenkin kuullut ne samat asiat niin moneen kertaan, että ne lähinnä vain ärsyttävät minua.. Niin varmaan montaa muutakin. Niin ja etukäteen jo sanon, että vaikka kärkkäästi esitänkin asian, ei tarkoitukseni ole loukata seurustelevia/sinkkuja/ketään! (Niin että huumoria vähän kehiin.)

"Lakkaa odottamasta, niin kyllä Se Oikea sitten tulee vastaan." 

Anteeksi, mutta kerropa ensin kuinka lakataan odottamasta?! Ei minussa ainakaan ole mitään on-off-nappia, jolla säädellä odottamista. Tai otetaanpa joku esimerkki: olet laittanut unelmiesi työpaikkaan työhakemuksen ja tietenkin odotat innolla vastausta. Unohdat ehkä aika ajoin koko asian, mutta se palautuu myös nopeasti mieleesi ja odotat jälleen, koska sinulle ilmoitetaan työpaikasta. Sama juttu tässäkin, odotan, että Unelmien Prinssi valkealla ratsullaan saapuisi luokseni ja välillä unohdan koko Prinssin, mutta ajoittain se myöskin tulee mieleeni. 

+ Kuinka se Prinssi oikein tietäisi, että lakkaisin odottamasta? Onko sillä joku masiina, joka hälyttää, kun lakkaan odottamasta ja sitten se Prinssi ajattelee, että "jee nyt se Jenna lakkasi odottamasta, lähdenkin ratsastamaan uljaalla ratsullani hänen luokseen" ?

"Onhan niitä kaloja meressä, että kyllä se siitä!"¨
Vaikka pelkään rumia kaloja kuten vaikkapa tuota lamppukalaa, laitan silti havainnoillistavan kuvan tästä. Kaloja on joo meressä, mutta valitettavasti osa heistä on......kamalia. Lisäksi meri on aika iso asia! On Itämeri, Tyynimeri, Intianmeri, Atlantti, Välimeri ja monta muutakin eli aikas laajalti sitä merta. Koitas siinä sitten etsiä sitä kalaa. Järvissäkin on kaloja! Aaa liian paljon paikkoja, mistä oman kalan voi bongata.

Muksuna kävin usein vaarini kanssa pilkillä. Mun kalaonni on aina ollut surkea, joten istuin monta tuntia takapuoli jäässä, kun en saanut sintin sinttiä... 

"Miten sulla ei oo miestä, kun oot niin kaunis ja ihana ihminen?!" 
Yeah, mietin välillä ihan samaa. Argh, tiedän olevani aikamoinen saalis. Mutta se ei ole auttanut mua tässä hirveesti.

"Älä huoli, mäkin löysin miehen niin kyllä säkin!"
Tätä mä en ole koskaan tajunnut. Oikeesti, miten tämä nyt yhtään lohduttaa?

"Olet liian nirso!"
Daa, minähän kelpuutan vain miehen, joka on 190cm pitkä, tummahiuksinen, ruskeasilmäinen, pukeutuu hyvin muttei liian hyvin, harrastaa urheilua muttei liikaa että aikaa jää minullekin, kokkaa ja siivoaa mielellään, on älykäs muttei liian älykäs, harrastaa urheilun lisäksi lukemista ja kirjoittamista ja extremelajia ja kavereiden kanssa hengailua.

Muut eivät ole täyttäneet vaatimuksiani tähän mennessä. Olen nirso ja siksi sinkku.

"Kyllä sun aikas vielä koittaa."
Toi kuulostaa mun korvaan tosi masentavalta. Mieleeni tulee vaan työpaikan sympaattiset mummut, jotka välillä koittavat iskeä poikia eli pappoja. Mun aikani koittaa varmaan silloin sit, kun olen itsekin niin höppänä, että luulen 90-vuotiaana olevani nuori tyttönen ja isken osaston muita pappoja.

"Sä olet vasta 22-vuotias!"
Onko seurusteluun joku alaikäraja? Sittenhän moni rikkoo sitä! Minkä ikänen pitää olla, että saa murehtia sinkkuudesta?

"Ooksä kokeillut nettideittailua? Mun serkun kummin kaima on tavannut miehensä siellä ja ne on nyt tuhannetta vuotta naimisissa."
Oi kyllä, ne muutamat kerrat ja sekin oli ihan liian hirveetä. Never again. Miten sieltä löytää ketään niiden miljoonien "maksan sulle seksistä" -viestien seasta?!

"Sun pitäis käydä enemmän ulkona, niin tapaisit miehiä."
En mä kotiini hautaudu hei! Käyn töissä, salilla, kahviloissa, kaupoilla, keskustassa... Missä mun pitäisi käydä vielä?

"Nauti sun sinkkuudesta vielä kun voit! Kyllä sä sit kaipaat sinkkuelämääsi, kun seurustelet."
Miksipä sitten haluta parisuhdetta, jos kumminkin kaipaa sinkkuelämää?! Turhaa touhua siis!


Mä lakkaan nyt odottamasta ja rupeen katsomaan How I Met Your Motheria alusta. 

29. Onni on...

...ystävien tekemä ruoka, kun tulet väsyneenä kotiin töistä

...energiajuomapärinät 12 tuntia kestäneen työpäivän jälkeen samojen ystävien kanssa

...lahjaksi saatu "Miksi kurkut ovat parempia kuin miehet" -kirja (joka naurattaa niin että mahaan sattuu)

Kilpajuoksua rakkauden kanssa

Eräs kaverini tokaisi eilen, että useiden sinkkujen elämä on pelkästään miehen etsimistä. Se herätti minut hetkeksi miettimään tuon paikkaansapitävyyttä niin yleisesti kuin omassa elämässäni. 

Kyllä, etsin miestä. Tai anteeksi, tarkennetaan: etsin rakkautta. En häpeä myöntää, että tutkailen ympäristöäni aktiivisesti vaikkapa ollessani salilla (siellä on kyllä potentiaalisen oloisia, heh) tai kahvilassa tai rautatiesasemalla. Tarkistutan tutkani läpi mahdollisia poikaystäväehdokkaita ympäristöstäni. Ihan vain ulkonäkötasolla siis. Jos joskus harrastan flirttailua jonkun kanssa, en voi olla miettimättä, että mitä jos me mentäisiin treffeille? Kyllä, mietin myöskin, että miksi olen yksin ja mistä löytää Se Oikea. 

Hassuinta oli, että tuosta kaverini tokaisusta koin ensiksi häpeää. Häpeää siitä, että elämäni ja sen ongelmat pyörivät pitkälti miesasioissa. Tai pikemminkin niitten puutteessa. Eikö elämässäni ole todellakaan muuta sisältöä kuin etsiä Sitä Oikeaa? Olenko epäonnistunut yksilö, jos murehdin sinkkuuttani ja etsin kuumeisesti sitä miestä, jota rakastaa ja joka rakastaa minua? Onko se väärin?

Niin, Onko väärin, jos kaipaa rakkautta, kumppanuutta ynnä muuta ällösöpöä yhteiskunnassa, jossa sosiaaliseen mediaan läimästään hastageja #kultamussukka ja #rakastanikuisesti tai jossa mainostetaan tammikuun alusta alkaen ensin ystävänpäivää ja sitten naistenpäivää (kuinka ilahduttaa rakastaan blablabla)? Ei ole, ainakaan jos minulta kysytään. Mielestäni se on ihan hyväksyttävää, mikäli se kaipaus pysyy normaalin rajoissa. Koska on niitäkin ihmisiä, jotka hyväksyvät kenet tahansa idiootin vierellensä vain siksi, etteivät halua olla yksin?! He hyväksyvät siis ihan kenet tahansa, joka edes vaivautuu olemaan heidän seurassaan vain siksi, että kokisivat olevansa rakastettuja. Mun mielestä se on epätoivoista. 

Nyt tää likka pääsi vauhtiin, joten otetaanpa vähän perusteita psykologiasta. Havighurstin kehitystehtäväteorian mukaan varhaisaikuisuuden kehitystehtäviin kuuluu mm. puolison valinta, perheen perustaminen ja työelämään siirtyminen. Eli on todellakin ihan normaalia etsiä kumppania! Koska työelämään mä oon jo vähän hiljalleen siirtymässä ja perhettä on hieman haastava perustaa ilman kumppania... Eriksonin kehityskriisiteorian mukaan varhaisaikuisuuteen kuuluu läheisyyden ja eristäytymisen kriisi. Varhaisnuoruudessa luodaan perustaa ihmisuhteille ja kiintymyksen ja rakkauden tunteet ovatkin keskeisiä tunteita. HAA. Olen siis normaali, kun kaipaan rakkautta. 

Summa summarum: yksin on aika yksinäistä, joten miksen metsästäisi Sitä Oikeaa? 

The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return.

- Christian from Moulin Rouge

Ps. Taisin vähän innostua aiheesta... Kiitos ja anteeksi. 

On se hassua kuinka

saavillinen kahvia hyvässä seurassa helpottaa oloa

paljon yksi kiva kevättakki tekee iloiseksi

vaikeaa on valita kirjakaupassa vain yksi hyvä kirja mukaan niitten kaikkien keskeltä

Robert Downey Jr. näytti omituiselta yhdessä roolissaan

Minttu-Vilmasta tuli mieleen alkoholi

ihania ystäviä mulla on

paljon riemua syntyy, kun ostaa lippuautomaatista ruotsiksi junalippua

ja vielä ymmärtääkin jotain

(ja platser mittemot varandra hihitytti kovin)

Riihimäen asemalla vaihtojunaa odotellessani tunsin haikeutta. Se pieni kaupunki on joskus ollut mun koti

paljon mä olen muuttunut. Opiskelijakortin kuva on otettu elokuussa 2010.  Nyt on vuosi 2015 ja en kyllä tuolta enää näytä

voinkin tuntea oloni niin kotoisaksi Tampereella

kuinka osaan seistä bussipysäkillä juuri siinä kohtaa, että bussin pysähtyessä sen etuovi on nenäni edessä

mun mielestä on tärkeempää kattella telkkaria kuin siivota

tänään ei olekaan sunnuntai, vaan keskiviikko

28. Onni on...

...Keskustorilla hengaileva lumihirviö, joka ihan selkeästi uhmaa kevättä. 

...pukeutua mekkoon ja tennareihin.

...polkea polkupyörällä ensimmäistä kertaa talven jälkeen. 

Selvästi hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä. 

Aurinko paistoi kirkkaasti ja se lämmitti mukavasti kasvoja. 

Sai pukea nahkatakin vihdoinkin päälle ja tunsin sen myötä oloni voittamattomaksi. 

Peilikuvakin miellytti pitkästä aikaa silmää. Damn girl, you're hot!

Ei tarvinnut viettää koko päivää yksin, vaan sain pikaista kahviseuraa. 

Tajusin, että oon ihan kelpo ihminen juuri tämmöisenä kuin oon. 

Ostin ystävän tulevalle vauvalle vauvakirjan. 

Sovitin vaatekaupassa epäsopivia vaatteita eikä se saanut mua surulliseksi.
Edelleenkin se peilikuva miellyttää, onko ihan normaalia ihailla itseään peilistä? 

Oli hauska seurailla ihmisiä ja niiden touhuja kameran linssin läpi. 

Tulin siihen tulokseen, että mun elämä on ihan hyvä näin. 

Mulla on kiva työpaikka, uusia kavereita Tampereella ja vanhatkin kamut on vielä kuvioissa mukana. 

Tänään oli selvästi hyvä päivä. 

Vielä mä sulle dieetit näytän

Olen jo joillekin raivonnut tästä aiheesta, mutta tehdään siitä nyt julkista. Ihmisiä arvioidaan paljon ulkoisten tekijöiden perusteella: millaiset hiukset, millaiset vaatteet, miten puhuu, miten on jne. Mutta nykyään arvioidaan myös eväiden perusteella. Olen tämän vuoden aikana törmännyt tähän jo liian monta kertaa ja alkaa hiljalleen keittään. Ja pahastikin vielä! 

Kerronpas teille pari esimerkkitapausta. Tapaus 1 sattui työharjoittelussa tässä taannoin. Piti iltavuoron jälkeen valmistaa makaroonilaatikkoa evääksi töihin, mutta olin liian väsynyt odottamaan sen valmistumista, joten tyydyin sekoittamaan kypsät makaroonit ja jauhelihan keskenään (aka tein makaroonimössöä). Kaveriksi otin sitten vielä vähän raejuustoa. Työharjoittelussa sitten seuraavana aamuna ruokatauon aikaan söin onnellisena ruokaani, kunnes hoitaja X kysyi: "Ai onks sulla joku urheilijan dieetti vai?" Aivoissa meinasi naksahtaa jos tässä vaiheessa, mutta sain väännettyä pärställeni hymyntapaisen ja selitin tilanteen. Ei mennyt kauaankaan kuin muutkin aamuvuorolaiset tulivat ruokatauolle, joista kaksi vielä kysyivät, että olenko dieetillä. NO EN OLE. Eikö tässä maailmassa saa syödä mitä haluaa? 

Tapaus 2 tapahtui tällä viikolla, kun olin keikkatöissä Pikonlinnassa. Ruokatauolla söin riisiä kanakastikkeella ja lisäksi oli vielä raejuustoa ja kananmuna. Niin ja omena! Huomasin kuinka vastapäätä istuva 60-vuotias hoitaja silmäili pitkään minua ja ruokaani, kunnes aukaisi suunsa vain sanoakseen: "Olet kyllä tosi hoikka, ei ihme kun olet tommosella dieetillä." VOI HELVETIN KUUSTOISTA. Oli todella vaikeaa olla heittämättä hoitajaa sillä omenalla. Sen sijaan mumisin jotakin, että täähän on ihan normaalia ruokaa mulla on.

Mutta oikeasti, voi luoja... Mikä siinä oikein on, että pitää heti leimata normaali ruoka dieetiksi. Syön ruokaa, josta tykkään (ja jota osaan tehdä)! Mun ruoka vois toki olla vieläkin terveellisempi, jos mustaisin aina lisätä kasviksia joukkoon eli ei mun pöperöt aina niin dieettimatskua edes ole. Ja moni on samalla sanonut, ettei mun tarvitse olla dieetillä, koska olen hoikka. Ensimmäinen ajatus on se, että enkö saa syödä terveellisesti, koska olen hoikka ja pitääkö mun nyt ruveta syömään epäterveellisesti ja lihota ja sitten vasta ruveta syömään terveellisesti. Mutta sitten ajattelen, että minä syön mitä haluan ja sillä sipuli.

Nyt ei enää ärsytä niin paljoa.