Olen nyt vuoden asunut Riihimäellä. Hassua, aika on mennyt ihan liian nopeasti. Yritän kirjoittaa tätä How I met Your motherin lomasta... Kyllä, oon pahasti jäänyt koukkuun! Saakutin Netflix, kun näyttää sekä neljännen että viidennen tuotantokauden jaksoja. En....vain...voi....lopettaa....
No mutta takaisin aiheeseen. Muutin Riihimäelle sunnuntaina 18.12.2011. Ehdin olemaan uudessa kämpässäni yhden yön ja sitten suuntasinkin Brasilian lämpöön (Voi julmettu, kun haikailen Brasilian perään!). Silloin vuosi sitten en tiennyt ollenkaan mihin olin muuttamassa. Riihimäki ei sanonut mulle mitään entuudestaan; muistin nimen vain Helsingin junamatkoista. Putouksen Jone Riksusta tuli myöskin mieleen, kun ajattelin Riihimäkeä. Olin pitkään halunnut muuttaa pois Tampereelta ja aloittaa opiskelut, joten en oikein osannut harmitella Tampereelta muuttamista. Uusi kaupunki ja uusi koulu olivat juuri niitä asioita, joita sen hetkiseen elämääni tarvitsin.
Palattuani Suomeen kolme viikkoa myöhemmin, koin pientä masennuskautta. Koulu oli Hyvinkäällä, joten Riihmäellä ei juuri tullut pyörittyä. Sen hetkinen Riihmäki oli: koti, kauppa, rautatieasema. Enempää en tiennyt enkä välittänytkään tietää. Koulun jälkeen sulkeuduin huoneeseeni tai menin treeneihin. Kuitenkin ajattelin useimmiten, ettei Riksu ole niin paha asuinpaikka, kuin olin ehkä kuvitellut. Sekin mielipide on ehtinyt muuttua moneen kertaan.
Kesän aikoihin aloin todella vihaamaan Riihimäkeä asuinpaikkana. Kaikki oli vialla. Lähinnä se johtui siitä, että matkustin joka päivä Riksusta Hämeenlinnaan tai Tampereelle. Se alkoi ottamaan voimille. Varsinkin, kun ainoat kaverit asuvat jommassa kummassa kaupungissa. Nyt syksyn aikana mun mielipiteet ovat vaihdelleet viikottain. Joulukuun ajan olen saanut päätäni selvitettyä. Olen tullut siihen tulokseen, että eiköhän täällä ole ihan hyvä asua ainakin tämän opiskelun ajan. Kaksi ja puoli vuotta enää.
Eniten mua harmittaa täällä se, ettei mulla ole mitään elämää. Työharjoittelun jälkeen meen kotiin. Ehkä käyn kaupan kautta. Mutta pitkälti olen kotona. Koulun jälkeen meen kotiin tai kodin kautta treeneihin. Mulla ei oikein meinaa olla täällä kavereita. Koulusta on, mutta ei me kyllä ikinä nähdä vapaa-aikana. Okei, vika on myös mussakin; olen lievittänyt yksinäisyyttäni käymällä Hämeenlinnan treenien lisäksi Tampereen treeneissä. Ilmankos mä en näe ketään ikinä, kun olen aina treeneissä. Ehkä voisin tehdä uuden vuoden lupauksen luvata, että mun pitää luoda kunnon sosiaalinen verkko tännekin. 'Tällä' tarkoitan Riihimäki-Hyvinkää akselia. Kyllä Hämeelinnassa on kavereita. Ja Tampereella kans, mutta joskus olis mukavaa vaan olla tässä lähellä kotia.
Rutinat loppuvat tähän. Vuosi on mennyt hurjaa vauhtia. Kyllä tätä opiskelijaboxia voi kodiksi kutsua, kun pidemmillä reissuilla kaipaan aina mun pientä ärsyttävän mallista huonetta ja ankeelta näyttävää kämppää. Haluaisin haaveilla yksiöstä, mutta eletään päivä kerrallaan seuraavat 2½ vuotta, jonka jälkeen voisi harkita muuttamista muualle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti