Ark(t)inen limbo

Ensimmäin postaus vuonna 2013 tulee hieman myöhemmin kuin olin ajatellut... Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?

Vuosi on lähtenyt aika kiireisesti käyntiin. Tampereella ollessani piti nähdä kaikkia ihmisiä ennen Riihimäelle paluuta. Ja täällä nyhjölässä olen lähinnä istunut kotona tai ollut koulussa. Ei, olinhan mä vanhainkodissa töissäkin! Pääsin tekeen yhden työvuoron sijaisena, kun ei muita saanut :-) Koulu siis tosiaan alkoi, vaikka tällä viikolla varsinaista opiskelua on ollut keskiviikkona ja torstaina. Kaksi päivää koulua ja oon jo ihan kypsä koko touhuun! Älkää käsittäkö väärin, ei alassa ole mitään vikaa vaan koulussa. Kyllä teitäkin kiukuttais, jos istuisitte kahtena päivänä peräkkäin koulun penkillä 8.30-19.00 -.- ja kolmeen tenttiin tulee niin paljon käsiteltävää asiaa että nyt on jo ihan pyörryksissä. Unohdinko mainita, että ylimmän kuvan kirjassa on yhteensä 780 sivua ja koko kirja pitää lukee kuukauden sisällä <3

Jos lopettaisin valittamisen ja keskittyisin iloisempiin asioihin. Tiistaina päädyin taas capoeiratreeneihin. Hieman jäykästi taas aloitellaan treenaamista, mikä vähän ehkä harmittaa. Mutta pääasia taitaa olla se, että olen vielä mukana kuviossa. Ei musta niin helpolla pääse eroon, hähähähä :-D Ja keskiviikkona 9.1.2013 mulle tuli 5 vuotta täyteen capoeiraa. Aika on mennyt todella nopeasti! Justhan mä olin 15-vuotias nulikka, jonka vasen ja oikea jalka sekoittu tämän tästä. Ja nykyään ainoa eroava asia on ikä... Viiden vuoden aikana on sattunut ja tapahtunut kaikkea niin capoeirassa kuin "oikeassa elämässäkin". Jotenkin tuntuu omituiselta, että tämän hetkisestä elämästä 25% on kulunut capoeirapiireissä. Neljäsosa! Tässä ajassa olen miettinyt lopettamista vakavasti yhteensä kolme kertaa, enkä kertaakaan ole lopettanut. Pisin "taukoni" oli 1,5 vuotta jolloin treenasin kyllä, mutta hyvin hyvin epäsäännöllisesti. Ainoa syy käydä treeneissä oli Boa Vontaden tapahtumat. Ihan oikeasti. Tässä siis ollaan tämän capoeiran kanssa; ajattelin ottaa iisimmin sen kanssa. Viime vuosi meni ajatellessa, ettei elämässäni ole muuta kuin capoeira ja että ilman sen olemassa oloa sen selviäisi hengissä jokaista päivääni. True, mutta viime kuukausina olen havainnoinnut, että capoeira on iso osa sitä ihmistä, jollainen mä olen. Capoeiran lisäksi mun elämään kuuluu muutakin; tällä hetkellä opiskelu, työharjoittelu, uusi kesätyöpaikka aivan ihanassa paikassa, kavereita... En tarkoita, että capoeiran pitäisi jäädä taka-alalle, ehei! Tarkoitan, että koitan elää elämää, johon sulautan sopivasa suhteessa kaikkea minulle tärkeää. Niin.

Tänään oli ensimmäinen päivä aikoihin, kun tein ihan arkisia asioita enkä jumittunut kotiin. Raahasin laiskan takamukseni koululle, koska piti kirjoittaa yksi koulutyö loppuun ennen deadlinea. Joo, voisin tehdä aiemmin töitäni niin ei jäisi viimeiseen tippaan! Sain kuitenkin tehtyä kaiken ihan inhimillisessä ajassa, joten suuntasin itseni Willaan. Tarkoituksena oli löytää mulle housut ja jotkut kivat saapikkaat. Kumpiakaan en sieltä löytänyt. Musta tuntui, että kaikki vaatteet oli jotenkin tosi kummallisia tai ylihintaisia mun budjetille. Menin sitten Kulmikseen istuun ja lukeen tenttiin ja seurana oli kahvikuppi ja mokkapala <3 Mä jotenkin vaan tykkään olla jossain kahvillassa jonkin aikaa yksin, lukea ja siemailla kahvia. Mutta onneni loppui pian, sillä piti lähteä takasin Riihimäelle hakemaan luuttutyön avaimia. Eksyin jostakin syystä Seppälän pukukoppiin päälläni tuo keltainen paituli ja mustat housut. Ja eikun kassalle! Tosin ennen kassaa vietin pukukopissa tovin jos toisenkin, kun en ollut varma tykkäsinkö pökistä. Onneksi on Aino, jolle voi laittaa kuvaa ja kysyä neuvoa. Kotona odotti pitkät kivat villasukat, jotka mulle oltiin tehty <3 Nyt kelpaa olla viikonlopun täällä nyhjölässä!

Hyvää viikonloppua!