Mikä pössis?

Olen unohtanut kirjoittaa tänne mun kuulumisia. Sen sijaan lämään tänne turhaakin turhempia kuvia ja löpisen viiksistä onnellisena. Ehkä nyt siis on aika kirjoittaa jotain kuulumisiakin.

Syksy on ihan kunnolla tullut. Väsyttää koko ajan johtuen huonosta vitamiinin ja raudan saannista. Asiaan on tulossa muutos, älkää huoliko. Alkaa hieman pänniin ainainen väsymys, joka ei oikein helpota millään. Ja jaksaa treenata paremmin, kun syö kunnolla ;)

Kouluakin on ollut jo kolme viikkoa. Tuntuu jotenkin, että sitä olis ollut kauemmin... Kukaan ei voi ainakaan muuten enää sanoa, ettei sairaanhoitajien koulutus ole rankkaa. Pah ja pyh sanon minä. Kivaa, mutta paljon hommaa on, joten en ihan helpolla pääse. Olis muutama ryhmätyö taas ja pieni terveystapahtuma ja tenttejä ja "oma vanhus" haastateltavana. Tämä vuosi loppuu viiden viikon työharjoitteluun. Huhhuh. Tekemistä riittää, ei pitäis tylsää ainakaan tulla...

Katse takaisin tähän hetkeen. Elämä on yhtä sekamelskaa arkeen tottumisen kanssa. Pitäisi ehtiä tehdä vuorokauden aikana yhtä sun toista ja olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Ei onnistu. Jostakin täytyy aina luopua ja sekös rasittaa. Treeneihin en pääse niin usein kuin haluaisin, sillä raha ja aika loppuvat kesken. En pääse myöskään kaikkiin viikonloppuhäppeninkeihin samaisesta syystä. Enkä tosiaan vielä ole oppinut olemaan monessa paikassa yhtä aikaa.. Opettelen.

Ja eräs ihmissuhdetilanne häiritsee minua, vaikkei minulla siihen olisi mitään syytä. Ei, kyse ei ole mistään rakkaussuhteesta (minullako sellaista olisi, phahhah) vaan elämässäni oli vielä hetki sitten ihmisiä, jotka olivat kavereita ja yhtäkkiä eivät olekaan. Enkä tiedä mitä on tapahtunut. No mitä turhia murehtia, on mulla muitakin kavereita (ja parempia lälläslää). Ni!

Ikäkriisikin olisi. Henkinen sellanen. Täytän 20 ja mielestäni olen edelleenkin 17-vuotias. Henkisesti ehkä 6-vuotiaan tasolla. Kamalaa, koska musta tulee iso tyttö? Fyysisesti mä olen jo iso, vaaka ja peili todistavat sen. Henkistä kasvua odotellessa.

Kamalan sekavan tekstin kaveriksi saitte omenoita kahden vuoden takaa. Omenat on kivoja ja hyviä omnomnom :3 Kiitän ja kuittaan tältä kertaa. Menen nukkumaan, jotta jaksan huomenna simulaatiossa räpeltää jotakin jännää. Koko viikon saa pitää hoitopukua, jipii. 

11. Onni on...

...auringonkukka, joka on omistettu Outille <3 

Vanhoja poikia viiksekkäitä

Vilman synttäreillä/Nepal-läksiäisissä karkas tytöiltä mopo käsistä, ku Vilma penkoi esiin tarraviikset! Kuvasaldoa kertyi muutama sata, mutta tässä oikeestaan ainota "julkaisukelpoiset". Oli niitä muitakin helmiä, mutta ne saavat jäädä tietokoneeni kovalevylle ;) 

Vilma, vaikka tuskin luetkaan tätä, hyvää matkaa ja tulethan takaisin! Ja pysy hengissä :)

Ps. Lupaan ensi kerralla luoda tänne jotakin fiksua.

Julkiset ajatukset

En ole hyvä sanomaan näitä asioita ääneen, siksi kirjoitan ne julkisesti kaikille. Saan samalla helpotettua ahdistusta, jota olen pitänyt sisälläni viikon verran.

Yksi parhaimmista ystävistäni muutti tänään Ouluun. Eilen näin tätä ystävää viimeisen kerran ns. normaalioloissa: minä istumassa koneella ja patistamassa ystävääni siivoamaan - tai tässä tapauksessa pakkaamaan. Luulin, että olin sinut tämän muuttamisen kanssa. Mutta päästyäni vanhempieni luokse illalla tajusin yhtäkkiä, ettei kaikki olekaan okei. Tunsin itseni todella yksinäiseksi ja pieneksi. En tarkoita, että se johtuisi pelkästään siitä, että ystäväni katoaa Ouluun. Kaikki on alkanut jo silloin, kun muutin pois Tampereelta.

Aluksi piti tottua siihen, että tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset asuvat Tampereella ja minä Riihimäellä. Hämeenlinna-Riihimäki -akselilta tärkeäksi tulivat Lepakko ja Rapu. He pelastivat minut siltä ajatukselta, että olisin yksin, sillä en ollut. Minulla oli heidät, ihan sama olinko minä heille minkään arvoinen. Kaikki oli taas hyvin.

Tässä vaiheessa saatatte miettiä, enkö minä saanut koulusta kavereita? Sain oikein ihania kavereita. Ikävä tosiasia on, ettemme näe kovin usein kouluajan ulkopuolella, joten olin yksin omassa pienessä huoneessani ellei minulla muuta ollut. Ja sattuneesta syystä olen vieläkin hieman epävarma siitä, olenko tervetullut heidän seuraansa. Sori kaverit, mä olen tämmöinen.

Sitten tuli kesä ja aloitin työt. Lepakko lähti kesäkuun alussa reilaamaan ja Rapu oli aina töissä. Korvasin yksinäisyyteni käymällä maanantaista torstaihin treeneissä. Vaikken olisi jaksanutkaan. Ei se mua haitannut, olin onnellinen kun kävin treeneissä. Tutustuin paremmin Inkkariin, oikein hyvä juttu. Lepakko tuli takasin, mutta Rapu lähti vuorostaan reilaamaan. Lepakon paluu (miksi mieleeni tuli nyt Batman-leffa?) oli mahtava juttu. Viikonloppuisin koitin päästä Tampereelle, mutta muistaakseni en kovin montaa viikonloppua täällä viettänyt...

Nyt on syksy. Lepakko muutti Tampereelle ja Rapu lähti Jordaniaan ja on siellä jouluun asti. Yksi lähtee Ouluun ja toinen Nepaliin. Yksi asuu Espoossa viikot (viikonloput Hämeenlinnassa ellei toisin mainita) ja toinen Turussa. Muut Tampereella ovat. Toivottavasti koulutoverit eivät hylkää minua (vinkvink :D). No voin lohduttautua sillä, että kouluhommia tulee olemaan enemmän kuin tarpeeksi, joten vietän aikaani niiden parissa, jos en muuten. Ja käyn treeneissä. Ja rummuttelemassa (!). Yritän päästä käymään Oulussa ja Tampereella sekä nähdä Hämeenlinnassa viikonloppujaan viettävää ystävääni. Yritän olla vähemmän epävarma ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Syytän syysmasennusta kaikesta tästä. Tyhmä syksy, vaikka kaulahuivit on kivoja..

Katsotaan, uskallanko julkaista tätä. En tavoittele tälläkään sääliä, en todellakaan. Halusin vain purkaa ajatuksiani ja kertoa niistä muillekin. Kuten jo alussa sanoin, en ole kovin hyvä kertomaan näistä ääneen. Pidän yleensä kaiken sisälläni, joten tämän julkaiseminen on jo suuri saavutus.

Paistaa se päivä risukasaankin. Ennemmin tai myöhemmin. Ehkä maanantaina kaikki helpottaa. Tai tänään. Meen syömään muutaman irtokarkin :)

Gran turismo, Brassibon

Vihdoinkin pääsin päivittämään blogia ja kertomaan Lissabonin matkastamme. Lähdettiin Ainon kanssa sinne 15.8. Yöllä ei nukuttu ollenkaan, sillä bussi lähti 1:45 kohti lentokenttää ja kone Frankfurtiin 6:35. Bussissa torkkui hieman, mutta ensimmäiset yöunet nukuttiin Frankfurtin lentokentän penkeillä, kun vaihtoaikaa oli se 5½ tuntia.. :D 

Saavuttiin Lissaboniin neljän jälkeen päivällä. Kone oli hieman myöhässä, joten katsoimme parhaaksi soittaa hostellille, että tulemme myöhässä kirjaamaan itsemme sisälle. Hostellina toimi Alfama Patio Hostel, joka on aivan mahtava! Ihmiset oli mukavia siellä ja erittäin hyvää palveluakin saatiin :) Sieltä keskustaan on 20-30 minuutin kävelymatka eli ei kaukana ole se. Mutta niin, ensimmäinen päivä vietettiin kierrellen Alfaman katuja ja syöden illallinen hostellilla.

Seuraavana päivänä, torstaina, suunnattiin rannalle. Ydin-Lissabonissa ei ole uimarantoja johtuen Tejo-joesta. Sen vedessä en voi uida, joten pitää mennä lähikaupunkien rannoille uimaan. Ne ovat meren äärellä, joten uiminen siellä on mahdollista. Matkat taitettiin junalla, joten aikaa kului ehkä max ½ tuntia. Me käytiin Cascais-nimisessä kaupungissa. Oli kyllä kylmää vettä! Mutta piankos se siitä lämpeni... ;D

Alfama

Cascais

Hostelli järjesti kaikenlaista jännää tapahtumaa ja yksi niistä oli Sinta Tour, johon osallistuimme perjantaina. Sintra on pieni rauhallinen kaupunki lähellä Lissabonia. Meitä opasti Carlos, joka tiesi enemmän kuin tarpeeksi kaikesta. Carlos kävelytti meitä pitkin Sintraa ja tutustutti meidät portugalilaiseen makuelämykseen pienessä putiikissa. Siellä me maisteltiin joitain hilloja, jotka oli esim. sekoitettu portviiniin :) Maisteltiin myös portviinejä, jotain jännää viinaa, juustoo, chilikastiketta... No kaikkea maistettiin! Omnom oli kyllä hyvää kaikki <3 Carlos näytti meille kolme vaihtoehtoista paikkaa, mihin me voisimme kukin hajaantua. Kaksi ensimmäistä kohdetta olivat linnoja ja viimeinen oli vanha huvila puutarhoineen. Jälkimmäiseen me kaikki kuusi turistia menimme, kiitos Carlosin myyntipuheen.

Quinta da Regaleira oli muistaakseni (oli hieman vaikea keskittyä kuuntelemiseen, kun katselin maisemia) kahden rakastavaisen lemmenpesä. Siellä oli paljon maanalaisia salakäytäviä ja patsaita ja torneja ja kaikkea. On hyvin vaikea kuvailla millaista siellä oli; niin jännää oli. Käveltiin sellaisessa tunnelissa ja se johti meidät ison kaivon pohjalle, josta päästiin portaita pitkin kiipeämään ylös! Whipii. 

 Carlos vei meidtä myös käymään Euroopan läntisimmällä kohdalla, Capo da Rocalla. Siellä silmä lepäs, kun aallot löivät rantakallioihin ja meri jatkui ja jatkui. Kiipeiltiin kallion kärjelle ottamaan pakolliset turistikuvat.

Muuten vietettiin aikaamme kierrellen kaarrellen Lissabonin katuja ja visiteerattiin Oceanáriossa. Lissabon on oikein mukava kaupunki, todella paljon nähtävää tämmöisille pienille ihmisille. Vieläkin jäi näkemättä joitakin turistikohteita, mutta ei se kyllä oikeastaan haitannut. Mun mielestä meidän matkan ohjelma oli onnistunut, vaikkei mitään etukäteen oltu suunniteltukaan. Lämmintäkin oli, kiitos kysymästä. Alkulomasta oli sopivan lämmin, mutta lopulta hellelukema nousi yli kolmenkymmene asteen... Se tuntui hieman lämpimältä, jos ei tuullut :D

Cristo Rei

Voi, oli kyllä sellanen reissu. Jalat on ihan hapoilla vieläkin, kun joutui kipuamaan monen monta kertaa ylämäkiä ja portaita ja vielä vähän lisää ylämäkiä. Muutenkin kuljettiin paljon jalkaisin. Harmikseni en päässyt  puhumaan ihan niin paljon portugalia, kuin olisin halunnut. Vaaleasta ihonväristäni johtuen paljastun turistiksi melko nopeasti, joten usein meitä palveltiin automaattisesti englanniksi. Ei siinä sitten huvittanut yrittää sönköttää huonolla portugalilla mitään :D Mutta kielitaidosta oli hyötyä yöelämässä, kun ihmisiä alkoi tulla juttelemaan ja kaikki eivät osanneet englantia.. Jotakin sai edes puhua.

Aion vielä lopuksi kertoa reissun mahtavimmasta hetkestä. Se oli viimeinen ilta siellä, istuttiin Ainon kanssa joen rannalla sellaisella aukiolla. Siellä soi forró-musiikki. Forró on siis brasilialainen tanssi, jos ette sitä tienneet. Ne biisit oli kaikki sellaisia, jotka minä olin Suomessakin kuullut. En tiedä mistä se kumpus, mutta tunsin itseni todella onnelliseksi. Voi Lissabon <3

Korjaan. Paras hetki reissussa oli lauantai-ilta, kun meillä oli hostellilla BBQ-ilta. Oltiin Ainon kanssa riipparissa ja keksittiin hounoja vitsejä. Nauroin vedet silmissä niille. Se oli hyvä hetki. <3

tässä kaikki tällä kertaa

Kesäinen päivä Tampereella ihanan Idan kanssa kului...

....valokuvaillessa turhia asioita

...syömällä "aamupalaa" Kaffilassa (oli muuten hyvää piirakkaa!)

...istuskellen saunaveneen edessä mansikoiden kera 

...etsiessä kahluupaikkaa paljain jaloin

...leikkiessä Pyhäjärven rannassa, kun kesäteatterilla raikaava Vuonna 85 rytmitti elämäämme

...katsellessa lentopalloilijoita rannalla 

Tässä kului eilinen päiväni Idan kanssa. Lentopalloilijoiden jälkeen suunnattiin Idalle tekemään hyvää namnam ruokaa eli ruis-kanahamppareita. Omnom <3 Tosin me ei kyl jaksettu syödä kun yhdet.. Mut syötiin me muutakin kyllä, älkää luulko ettei meille ruoka maistunut :D Ja jottei oltais mummouduttu liian mukavalle sohvalle, päätettiin kävellä sellaiset 6km Idalta keskustaan juomaan lasilliset vettä... Idea osoittautui hyväksi, sillä ehdittiin murehtia maailman kamalat asiat läpi ja saatiin hyötyliikuntaakin!

Gingaa na matassa

Kesän huipennus eli Ginga na Mata 2012 on ohi. Okei, kirjoitan tätä tyypilliseen tapaani piiiikkasen myöhässä, mutta eihän se ketään haittaa. Kai? Kerrankin mulla on aikaa kirjoittaa, joten tällä kertaa en jätä teitä kuvien varaan. Ainiin, kaikki kuvat on sitten Marko Valmun ottamia. Ei minun. Oma kamerani oli hyvin pakattuna kameralaukussa.. Mutta muut ottivat onneksi kuvia mun puolesta ;D 

GNM12 oli mun viides capoeiraleiri. Tänä vuonna oli kuitenkin ihan erilainen leiri, sillä olin ensimmäistä kertaa talkoolaisena. Oma leirini alkoi siis jo keskiviikkona, kun olimme pystyttämässä paikkaa kasaan. Aloitimme aamun Academialta, josta tavaroiden kantaminen alkoi. Paikalla oli monta brasilialaista rumpuryhmäläistä, jotka olivat tulleet vierailulle meidän leirille. Vähäx sidee! 

Leiri alkoi torstaina ihmisten antaman energian voimin, sillä yöllä oli tullut nukuttua vain muutama hassu tunteroinen. Oli siistii nähdä taas kaikki kivat ihmiset, joita ei ole nähnyt aikoihin! Leirillä oli kokonaisuudessaan noin 150 capoeiristaa, joten ei ainakaan jäänyt yksin ;)  Kuten jo aiemmin mainitsin, brasiliasta oli tullut rumpuryhmä Batukenjén oppilaita sekä itse Celin du Batuk perheineen. Meillä oli myös vieraita Sveitsin Lausannesta, kun Mestre Paulão, Professora Onza (ei sit mitään käryä miten hänen nimensä kirjoitettiin), Professor Andry ja Andryn tyttöystävä Boneca saapuivat opettamaan meille heidän capoeiraansa. Eikä saa unohtaa meidän omia opettajia! 

Opin ihan hirveästi uutta, eri asia on vain, että muistanko niitä enää... Mutta tärkeintä on se tunne, kun oppii jotain uutta. Ja minä ainakin opin koko ajan jotain uutta. Yhtään ei ollut mitään vanhan jauhamista. Älkääkä vain kuvitelko, että meillä oli pelkästeen capoeiratreeniä, ehei. Meillä oli myös rummuttelua (,jota en valitettavasti itse ehtinyt koskaan tekemään), joogaa aamuisin sekä rutkasti sambaa ja tanssimista. Ihan mieletön fiilis ja energia koko leirin ajan! Vaikka keho alkoi kapinoimaan liikkumista vastaan, niin pään sisällä oli sen verran kova meno, että kroppa antoi periksi aika helpolla :) Capoeiraakin piristettiin möyrimällä mudassa ja luikeroimassa saippuassa. Ainiin en saa unohtaa mainita, että kesän 2012 saippuajalkapallon lyömätön joukkue on TEAM REGIONAL! Wuuuuhuuuu, hyvä me!

Kaiken kaikkiaan haluan kiittää kaikkia leiriläisiä tasapuolisesti. Kiitos opettajille siitä, että heillä on halua opettaa meille uusia asioita. Kiitos Batukenjéläisille halusta tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja halusta jakaa iloansa meille kaikille. Kiitos leiriläisille, jotka antoivat energiaa treenata ja joidenka kanssa on mukavaa viettää aikaa keskellä metsää. Kiitos koko talkooporukalle, jotka varmasti tietävät mitä ovat tehneet <3

Haluan vielä jatkaa kertomalla pikaisia kuulumisia tähän loppuun, ennen kuin unohdan kokonaan blogin päivittämisen.. Tätä kirjoittaessa olen Tampereella vaikka minulla olisikin työviikko edessä. Kaksi ensimmäistä päivää vietin sairaslomalla (= palauduin leiriltä) ja mun PITI mennä kyllä tänään töihin, mutta hassusti mulle kävi kummiskin. Olin eilen treeneissä, jonka jälkeen jäin viettämään aika Hämeenlinnaan. Noh, en tietenkään vahtinut kelloa kovin tarkkaan, joten tietenkin lähdin asemalle hieman liian myöhään. Saavuin asemalle siinä uskossa etten myöhästynyt junasta, koska taululla vielä luki junani tiedot. Mutta kuinka arvattavaa onkaan se, että koko hemskutin taulu pimeni. Eli ei junaa Riksuun siis. Seuraava juna sinne lähtee puoli kuuden aikoihin ja asema suljetaan puolen yön jälkeen. How nice. Noh minäpä reippaana tyttönä kysyn neuvoa äidiltä, joka ehdotti että ottaisin junan Tampereelle (,koska sinne menee vielä junia yömyöhään) ja menen nukkumaan vanhempieni luokse. Täällä siis ollaan eikä töissä. Welcome to my life, mun elämä on joskus kuin jostain surkeesta komediasta :D