Muutto uuteen kotiin

Blogini muuttaa. Uusi osoite on täällä! 

Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut

Välillä sitä luulee, etten ole näiden vuosien saatossa muuttunut kuin ulkonäöllisesti. Olen kuitenkin huomannut itsessäni monia muutoksia, joista yksi nousee pinnalle juuri tässä vaiheessa elämää: olen liian hyvä ihminen paskalle ja epäoikeudenmukaiselle kohtelulle. Kyllähän aina olen tiedostanut, milloin ei ole jonkun kohtelu ollut reilua, mutta en tehnyt asian eteen mitään. Yritin olla välittämättä, vaikka koko ajan semmoinen kohtelu söi minua sisältä. 

Tämän vuoden aikana olen muutaman kerran jo sanonut suoraan, jos olen kokenut itseni loukatuksi paskan kohtelun seurauksena. Ja jatkossakin aion tehdä selväksi, ettei minua kohdella ihan miten nyt sattuu. 

En enää jaksa olla liian kiltti ja miettiä, että loukkaantukohan se henkilö, kun kerron hänelle että hänen toimintansa on loukannut. Aivan yhdentekevää. Minä vain osoitin paikkani tässä elämässä ja tein selväksi pelisäännöt. Varsinkin kun ollaan aikuisia eikä 10-vuotiaita. 

Olen sanani sanonut. Pidetään taas niitä puoliamme! 

Pieni teko - suuri merkitys

Nyt tästä aiheesta on jotenki hyvä kirjoittaa, kun lievästi sanottuna ärsyttää joidenkin ihmisten toiminta tuolla työmaalla... 

Muistetaanko me aina sanoa työtovereille, kanssakumppaneille tai ystäville niitä yksinkertaisia asioita kuten kehuja? Veikkaanpa ettemme muista. Kiinnitämme enemmän huomiota virheisiin ja ärsyttäviin piirteisiin ja tapoihin. Myös minä. Eräänä päivänä kuitenkin kiinnitin erityisen paljon huomiota työkaverini mielialaan, kun hän tiuski ja naamasta näki että nyt ketuttaa ja pahasti. Ajattelin, että pieni piristys olisi paikallaan. Tiesin kaverin tulevan töihin seuraavan kerran iltavuoroon, joten kerkiän yllättämään hänet suklaalla, joka on hänen pukukaappiinsa jätetty. Viestiksi kirjoitin: "Piristystä työpäivään! T. Jenna Ps. Oot paras!" 

Huhujen mukaan työkaverini piti yllätyksestä, joten nappiin meni mun suunnitelma! 

Viisas neuvoni siis on välillä ilahduttaa jonkun päivää tekemällä tai sanomalla jotain pientä kivaa. Ei maksa paljoa (okei no toi suklaa maksoi mutta oli sen arvoinen!) eikä vie aikaakaan. Ja ainakin musta oli tosi antoisaa ootella koko aamuvuoro, että yllätyksen kohde tulee töihin ja huomaa suklaan pukukaapistaan :) Tuli siis hyvä mieli kummallekin! Niin että pienet teot kunniaan<3 

Kyl sä tiedät mis mä pyörin eilen illalla

Harvoin fanitan mitään bändiä tosissani, mutta Ricky-tick Big Band & Julkinen Sana vei sydämeni vuosi sitten! Mahtava jazz-orkesteri ja kolme räppäriä (Tommy Lindgren, Paleface ja Redrama) on yhdistettynä jotain niin uskomattoman hyvänkuuloista! Viime vuonna harmikseni missasin ne harvat keikat ja odottelin neuroottisena seuraavia keikkoja. Sitten keväällä ilmestyi Facebookkiin ilmoitus, että lokakuussa järjestetään Kulttuuritalolla keikka. Varasin minulle ja Ainolle heti liput ja keikkahan olikin sitten muutaman päivän päästä loppuunmyyty :-D

Pitkä odotus palkittiin eilen, kun vihdoinkin pääsin keikkaileen<3

Yllätyttiin, kun istuttiinkin lähempänä kuin mitä ajateltiin. Tai sitten oltiin väärillä paikoilla hehe... En oo ikinä ollut niin lähellä, että olisin voinut nähdä artistien ilmeet ja eleet kunnolla! Sain muutaman kerran kylmiä väreitä, kun orkesterin jäsenet soittivat biisien lomaan sooloja savuverhon peittämänä <3 Oli muuten miellyttävää vaihteeksi istua suurin osa keikasta. Vasta lopuksi noustiin seisoomaan ja hyvä niin, sillä mielestäni parhaimmat biisit soitettiin viimeiseksi :-) Pääsi vähän jammaileen mukana! 

Olin niin onnesta sekaisin showta katsellessani, että hymyilin idiootin lailla jo alkusoiton aikana ja hymy jatkui koko shown. Lempibiisieni aluissa riemu oli niin suuri, että hypin ilosta kuin pieni lapsi jouluaattona. 

Olen koittanut tiivistää tähän ajatuksiani Rtbb & Julkisen Sanan keikasta, mutta en pysty mitenkään kuvaileen sitä onnen tunnetta kunnolla. Mutta olin onnellinen ja sekaisin ja vieläkin niin iloinen, että ihan pakahdun! 

Jenna 2.0 -päivitys on valmiina ladattavaksi

Lopetettuani capoeiran vuosi sitten, on fyysinen kunto ja liikuntamotivaatio ollut on-off -suhteessa. No okei, laskusuuntaisia ne ovat oikeasti olleet! Aina silloin tällöin intoudun liikkumaan enemmän, mutta usein se into tyssähtää, kun en huomaa muutoksia viikossa :-D Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, niin tätä oon tehnyt tässä vuoden nyt.

Rakastan liikunnan harrastamista, mutta vaikeuksia on tuottanut itsekurin puute. Kun minun tekee mieli karkkia tai sipsiä, minä ostan karkkia tai sipsiä ja perustelen ostokseni "no mähän oon niin urheilullinen". Jopa silloin kuulen tämän perustelun, vaikka en ole salille päin vilkaisutkaan kuukauteen... Itsekuriongelmat näkyy myös treenaamisessa. Kun minua väsyttää töiden jälkeen, menen kotiin nukkumaan ja siellähän sitten pysyn maailman tappiin asti. Näistä asioista tulen pahalle mielelle ja soimaan itseäni kuinka huono olen ja blaablaablaa enkä lopulta tee yhtään mitään, ettei tule enempää paha mieli...

 Tuo kesä oli hieman raskasta ja vaikeaa aikaa ja ainoaksi liikuntamuodoksi jäi pyöräily. Muuten minua ei urheilemassa nähnyt. Söin mitä milloinkin sattui tekemään mieli eikä se todellakaan ollut sitten mitään terveellistä. Oma kehonkuva tuntuu olevan tälläkin hetkellä todella vääristynyt, kun tunnen olevani virtahepo lyllertämässä ja istuessani tiedostan kaikki ne miljoonat makkarat ja jenkkakahvat ja isot reidet. Omassa ihossa oleminen ei ole enää kivaa. Vaikka numeroilla ei ole väliä, mutta olisi kiva tuntea olonsa kivaksi omassa kehossaan. 

Lähde: weheartit.com

Mutta eräänä päivänä selailin puhelinta ja silmääni pisti kuntosalini julkaisu, jossa mainostettiin personal trainerin pitämiä pienryhmiä: painonhallinta, kehonmuokkaus ja kuntosali. Asiaa hetken pohdittuani ilmoittauduin kehonmuokkausryhmään. Siitä se kipinä sitten alkoikin! Kaivoin vanhan saliohjelmani esille, otin kalenterin esille ja kirjoittelin suunnitelmaa Jenna 2.0:aa varten. En ota kuitenkaan stressiä, tai ainakin koitan olla ottamatta. Roomaa ei rakennettu päivässä, joten maltti on valttia.

Mutta piti kirjoittaa siis siitä kehonmuokkauksesta eikä lätistä kaikkea muuta :D Kehonmuokkauspienryhmä kokoontuu aina tiistaisin ja eilen oli ensimmäinen kerta. Mielikuva oli semmonen Jutta ja puolen vuoden superdieetti -rääkkitreeni, mutta vissiin ei se onnekseni semmoinen ole. Tosi mukavan oloinen ryhmä tuntuu olevan, joten tsemppiä ainakin saa :-) Mä lähinnä tuolta etsin sitä kipinää, joka jossain piilossaan kytee. Oon niin innoissani ja tällä hetkellä motivoitunut, että tälleen lepopäivänä on lähes tuskaista pysyä paikoillaan! Eilen tehtiin kuntotestit ja kolmen kuukauden päästä (,kun tämä homma loppuu) tehdään uudestaan sama kuntotesti. Eilen tulokseni olivat...ei niin hyvät kuin kuvittelin, mutta tästähän on suunta vain ylöspäin. I CAN DO THIS.

33. Onni on...

...herkkuhimoon leivottu mustikkapiirakka, lasillinen kylmää maitoa ja uskomattoman hyvä kirja <3

Olen nainen. Olen ihminen.

Tänään tein jotain mitä jokaisen naisen tulisi tehdä kohdatessaan ällöttäviä huuteluita miehiltä: puolustin itseäni. 

Olin rautatieasemalla ja ohitin lauman aikuisia miehiä. Ohittaessani miehet huutelivat kuinka kivalta kissimirriltä näytän ja kavutessani portaita laiturille he kertoivat kuinka kivalta takamukseni näyttää. Valitettavasti nämä herrasmiejet tulivat samalle laiturille junaa odottelemaan. He myöskin siinä kyselivät sattuuko tämä kissa tulemaan setien kanssa samaan vaunuun. Voin kuulemma istua polvella ja setä voi silittää minua niin että rupean kehräämään.

Tässä kohtaa aivoissani naksahti ja aukaisin suuni. "En oo kissa, oon ihminen, joten voit pitää sen sovinistisen leipäläpesi ummessa. En todellakaan halua istuu sinun enkä kenenkään muun polvella. Voit painuu vittuun häiritsemästä mua!" Ja niin setäherrat hiljenivät ja minä siirryin kauemmaksi adrenaliinin virratessa suonissani. 

Minä olen nainen. Olen ihminen. Kyllä, minulla on tissit ja kiva takapuoli! Mutta se ei tarkoita, että peniksen omaavat ihmiset voivat puhua mitä ikinö heidän aivosolukoissaan mahtaa liikkua. En minäkään huutele komean miehen nähtyäni, että onpas siinä komea ori! En ehdottele hänelle, että sattuisiko ori kaipaamaan ratsastajaa, sillä minä voisin kyllä tarjoututua ratsastamaan noin upealla oriilla. Ei, en tee niin. 

Koitan tässä kovasti sanoa, että puolustakaa itseänne! 

On myönnettävä, että tämänkin palopuheen taustalla on tapahtuneen lisäksi Caitlin Moranin kirja 'Naisena olemisen taito'. Kehotan kaikkia lukemaan sen. On hyvä kirja! 

Ps. Kirjoitus on kirjoitettu suurien tunteiden vallassa kännykällä. Pahoittelen hassua tekstiä ja mahdollisia kirjoitusvirheitä.