Hyviä syitä olla sinkku (tai niin ainakin uskottelen)

Harmaat ja pimeät päivät saavat ihmisen mielen sekaisin. Olen jo useampana iltana kääriytynyt vilttiini ja juonut kaamosmasennusglögiä. Miksi? Koska mieli on maassa ja jotenkin sitä muka kaipaisi lämpöä ja rakkautta. Olisi kiva käpertyä jonkun kainaloon eikä uppoutua sohvatyynyihin. Liian monen kaamosmasennusglögin jälkeen, päätin ryhdistäytyä ja laatia huumorimielessä hyviä syitä sinkkuudelle...

• Saa nukkua rauhassa. Vaikka kullan kainalossa onkin kuinka ihanaa, yksin nukkuminen on välillä vaan kivempaa. Kosteina helleöinä, kun pelästään paikoillaan makaaminen aiheuttaa Niagaran putouksia vastaavan hikitulvan, en kaipaisi vierelleni lämpöä erittävää 80-kiloista miehen roikaletta. Ja talvisin tykkään kääriytyä peittoon enkä tahtoisi tapella siitä kenekään kanssa. Yksin ollessa ei tarvitse miettiä, antaako tarpeeksi tilaa sängyssä sille toisellekin.  

Kuva: täältä

• Jää aikaa ystäville. Uuden hanibeiben tavatessaan muutamat kaverini ovat mystisesti kadonneet eikä heihin saa yhteyttä millään tavalla. Viesteihin ei vastata, ellei lähettäjänä satu olemaan tää kultamussukkahanibeibisöpöliini. Puhumattakaan, että kaverillani olisi aikaa muutaman tunnin kahvitteluhetkelle, ehei! Kuluu jonkin aikaa, ennen kuin kaverini muistaa, että maailmasta löytyy muitakin ihmisiä kuin hanipöö. "Ei vitsi, me ei olla nähty muuten aikoihin! Vähänkö aika on mennyt nopeeta!" Ja kun jossain välissä sattuu ihme ja tavataan kaverin kanssa, höpötän joko yksisteni kaverin tekstaillessa kultamussukkansa kanssa tai yritän pidätellä haukotusta, kun kaveri kertoo kuinka Pentti teki sitä tai kuinka Pentti sanoi tätä. 

• Ei tarvitse tapella sisustuksesta kenenkään kanssa. Ikeassa käydessäni naureskelen muille asiakkaille. Usein kyseessä on nuori pariskunta, jotka varmaankin ovat muuttamassa joko ekaa kertaa yhteen tai uuteen asuntoon. Voi sitä kinastelun määrää! Yksikin pariskunta sai kinan aikaiseksi kahvikupeista. Mies huusi haluavansa isot mukit eikä sitten mitään valkoista. Nainen puolestaan rääkäisi tahtovansa nätit ja yksinkertaiset kahvikupit eikä mitään ämpäriä. Sitä kuunnellessani olin iloinen, että sain itse päättää ostanko isot saavit kahvikupeiksi vaiko pienet ja sirot kupit. (Vastaus: molempia!)

• Voi viettää aikaansa ihan kenen kanssa vaan. Voin käydä kahvilla miespuolisten kavereiden kanssa eikä kotona odota mustasukkainen mies kyselemässä kuka on Pentti. Ja voin viettää tyttöjen kanssa railakasta viikonloppuiltaa etkoineen, yökerhoineen ja jatkoineen eikä tarvitse pelätä, että loukkaisi jotakuta hauskan iltani/yöni aikana (ja voi harrastaa silmäpeliä ihan kenen kanssa vain, hehe). Niin ja mielestäni on aivan superrasittavaa, kun seurustelavat toverini tuovat kumppaneitansa jokaikiseen kahvihetkeen mukaan. Ihan kiva ajatus joskus nähdäkin tämä kaverini kultamussukka, mutta välillä olisi kiva puhua tyttöjen juttuja menkoista ja mun sinkkuseikkailuista ihan tyttöjen kesken... 

• Ei tarvitse hermoilla. Suhteen alussa sitä tulee aina kriiseiltyä milloin mitäkin. Onko se kiinnostunut musta? Haluaako se olla mun kanssa? Seurustellaanko me? Mitä me ollaan? Mitä jos me erotaan? Yksin ollessa ainoa kriisi on sohvan ja jääkaapin välinen etäisyys. 

Lähde: We<3it

• Saa näyttää ällöttävältä. Voin istua sohvalla, syödä kaikkea mahdollista yhtäaikaa, jättää hiukset pesemättä (koska en kerta ole mihinkään menossa) ja edelliset meikit naamaan. Tämä kaikki saa minut näyttämään lähes oksettavalta, mutta se ei minua haittaa. Kukaa ei ole tätä kauheutta näkemässä, vaan saan nauttia ällöttävyydestäni ja ruoastani rauhassa. 

• Opin. Tarpeeksi kauan, kun elää elämäänsä itsekseen ja ennen kaikkea itseään varten, oppii paljon. Opin tuntemaan itseni, tiedän mitä haluan ja millaista elämää haluan elää. Opin tässä samalla olemaan yksin. Siis ihan oikeasti yksin. 

• En muutu monikoksi. "Me ei voida kyllä tulla, kun me katsotaan leffaa silloin." "Ei meille käy, kun meillä on Pentin salibandytreenit silloin." Seurustelevasta yksilöstä muotoutuu yhtäkkiä monikko, kun kumppani tulee kuvioihin mukaan. Ja, koska sinkkuna olen yksilö, en vie ahtaissa oviaukoissa tilaa. Tänään kaupan oviaukolla vastaan tuli käsikynkässä kävelevä pariskunta. Yhtään eivät voineet irtautua toisistaan, vaan törmäsimme (,koska itsepäisyyttänihän en voinut väistää). Mikä siinä on, ettei siitä kullastaan voi kahdeksi sekunniksi irroittaa?! Ei se varmaan haihdu savuna ilmaan, jos päästää kädestä irti. 

Lähde: We<3it

Tavoite saavutettu ja glögimuki tyhjennetty! Kyllähän mä syitä keksin enemmänkin, mutten halua antaa itsestäni katkeraa kuvaa, joten jätän tähän sepustukseni :D Taidanpa vain nauttia sinkkuudestani, kunnes ilta taas koittaa... 

Villatakkityttöjen joulukalenteri, luukku 4

Synttärisankari täältä terve!

Ajattelin (=sain Eerikalta apua), että voisin kertoo vähän Tampereen joulusta. Mitä kaikkea täällä voi oikein tehdä joulua odotellessa? Oikeestaan vaikka mitä kaikkee! Tampereen joululle on ihan oma nettisivunsa (klik!), joista en tiennyt vielä ennen eilistä yhtään mitään. Hassua, oonhan mä täällä asunut lähes koko ikäni. 

Mun sisäinen tonttuni odottaa jo pääsevänsä...

....Keskustorin joulutorille!

Tampereen ytimeen, Keskustorille pystytetään parasta aikaa pienijä söpöjä mökkejä Joulutoria varten. Joulutori avataan tänä vuonna 5.12. eli huomenna ja on auki aina 22.12. saakka. Itse pidän Joulutorista ihan hirveästi! Varsinkin, kun on lunta ja hieman jo hämärää, kun kaikki valot saavat Joulutorin näyttämään ihan pieneltä tonttukylältä. Hih. Tapanani on raahata joku vähän vähemmän innokas kaveri kiertelemään kanssani Joulutoria ja hytisemään pakkasesta. Joulutorilla voi (ainakin muistikuvieni mukaan) ostaa herkkuja, muita ruoka-aineita, käsityötä... Tietenkin kotimaista. 

...Tallipihan joulukylään!

Tallipiha on ihan mihin vuodenaikaan tahansa ihanan idyllinen paikka. Mutta jouluna (,kun on lunta ainakin sata metriä!) Tallipihasta tulee tonttukylä. Siellä on käsityömyymälöitä, suklaapuoti (ommuuten hyvää suklaata), lapsille tekemistä... Joulukylä on auki 22.11.- 23.12. 

Tiesittekö, että Tallipihan historia alkaa jo 1800-luvulta? Tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeckin hepat (ja niiden hoitajat) saivat Tallipihasta itselleen paikan tuolloin. Jännää! Niin ja suosittelen kävelemään samalla Näsinkalliolle. Kiva paikka se, vaikkakin nyt Näsinlinnan remontin takia paikka on kuin pommin jäljiltä.. 

...Telakan joulubasaariin!

(Klik!)

Kaikki joulumyyjäisjutut on kivoja! Telakan joulubasaarissa en olekaan aiemmin ollut, mutta tänä vuonna nokkani aion sinne tunkea. Muutenkin Telakka on kiva paikka, muutaman kerran nyt ollut siellä istumassa iltaa :) 

Lisäksi:

 Tähän loppuun ajattelin ehdotella kivoja tapahtumia/paikkoja, joissa voisi olla kiva käydä. Ensi viikolla järjestetään Tampereella Designtori joulu, jossa Suomen muotoilijoita kokoontuu ja esittelee tuotteitaan. Tampereen Kauppahallissakin kannattaa käydä pyörähtämässä, vaikkei sieltä mitään ostaisi. Olisin ottanut kuvia sieltä, mutta kun kaikki mummot ja papat iski linssin eteen... Lisäksi tuon nettisivun mukaan olisi kaikkee kivaa askartelupaskartelujuttua kynttilän valamista (on muuten tosi hauskaa, suosittelen kokeileen), joulupallojen koristelua, joka tosin on tarkoitettu lapsille. Hitsi.

Tampere kyllä osaa aina yllättää. Jopa minut. Siksi suosittelen ehdottomasti kiertelemään vapaasti ympäri keskustaa, myös ns. massajuttujen ulkopuolelle eli rohkeesti vaan niille sivukujille! Mä en itekään tiedä vielä kaikkee tän kaupungin keskustasta. 

Mutta nyt on parempi lopettaa kirjoittaminen ennen kuin kirjoitan vielä sekavampaa tekstiä. Joulukalenterin edellisen luukun on kirjoittanut sympaattinen Kerttuli ja huomisen luukusta vastaa söppänä Mira :)  

Hei me eräillään!

Piti ottaa syksyisiä kuvia metsässä. Tulikin talvi eikä jaksettu mennä metsään, pakkastakin oli. Eerolanlahti kelpaa maisemaksi oikein hyvin. Järvi oli vähän jäässä, joten oli pakko kokeilla kepillä jäätä. Hehheh, kylläpäs on hauskaa leikkiä sanoilla.

Varpaat alkaa jäätyyn ennen kuin ensimmäisiä kuvia otetaan. Villasukat jäivät Tampereelle eikä Converset oikein lämmitä. Viereisellä lenkipolulla on ruuhka-aika juuri silloin, kun otan kameran esille. Mummot kävelysauvojensa kanssa jäävät juoruilemaan viikon kuulumiset. Rasittaa, onko pakko tuijottaa? Tuntuu hassulta hymyillä kameralle, kun näkee ihmisten tuijottavan. Hekoheko. Jos edes yksi hyvä kuva saadaan, niin voisi sen pistää Facebookiin. 

Miten kuuluu poseerata? Pitääkö hymyillä? Aurinko vähän häikäsee, siirry vähän vasemmalle. Eiku mun vasemmalle. En osaa poseerata, tosi epäluontevaa. Vaikka olis kiva osata olla rentona kameran edessä. Mietin liikaa miltä näytän. Huoh.

Löydettiin polku, joka johti tuntemattomaan. Mennään sinne seikkaileen! Hei siistii, täällä on pitkospuut! Meidän sisäiset lapset heräävät. Maisemat on kauniit, kun kasvillisuus on huurteessa. Ne varpaat on muuten edelleen ihan jäässä. Sormetkin alkaa jäätyä. Hyr. Palaan pitkospuihin: pidän niitä kovin esteettisinä. Onkohan Tampereella jossain pitkospuita? Pysähdytään juomaan kahvia, jota on repussa termarissa. Aika siistii touhuu tää seikkaileminen. Kahvi on hyvää ja siinä on sopivasti maitoakin joukossa. Toivottavasti ei iske vessahätä, kun juo paljon kahvia... 

Pitkospuissa on myös huonot puolensa. Ympärillä on välillä hieman märkää maastoa ja vastaan tulee joukko ihmisiä. Mihin ihmeeseen mä väistän? Välillä elettiin jännän äärellä, kun yhtäkkiä törmätään yksittäinen lankkuun, joka pitäisi ylittää. Jännäksi tekee se, että lankku on kiikkerä ja ympärillä suomainen maasto. Oon aivan varma, että putoan suohon. Se vasta olisikin ollut hauskaa. Nään sieluni silmin, kuinka tasapaino horjuu ja painovoima vetää puoleensa kohti suota. Siellä rämpisin ja Ida naurais vahingoniloisesti. Mua ei naurattaisi. Turvallisesti kuitenkin päästiin ylittämään suo. Aika kuvailla uudelleen. Hei, tulisko hyviä kuvia, jos katsoisin ylöspäin? Joo tulee, mut älä kato niin ylös. Aa okei, selvä. Hih, näistähän tuli yllättävän kivoja. Kai.

Aika mennä takasin sisälle. Nälkäkin yllättää. Katsellessa kuvia koneelta nauretaan vatsalihakset kipeiksi. Miten me näytetäänkin noin tyhmiltä?! Näytänkö mä aina noin....tolta? Keskustellaan siitä, kuinka ehkä pitäisi kunnioittaa itseään enemmän eikä kiinnittää epäkohtiin aina niin paljon huomiota. Paljon kivempaa olisi elämä. Ja kuvaussessiotkin olisi hieman nautinnollisempia. Ruvetaan suunnittelemaan seuraavia kuvaussessioita.

Se oli semmonen seikkailu. Koitin kirjoittaa ymmärrettävästi: sunnuntaisin ei jaksa keskittyä kirjoittamaan asiallisesti. 

Projekti Taparemontti

Tiedän kyllä mitä tarkoitetaan terveillä elämäntavoilla. Liikutaan tarpeeksi ja syödään terveellisesti eikä herkuteltais niin usein. Riittävä unensaanti on turvattava ja henkinen hyvinvointi tasapainotettava. Niin, ja juodaan tosi paljon vettä! Vastaanoton työharjoittelun aikana sain kuulla (ja myös pitääkin) monia elämäntapaohjeistuksia, lähinnä juuri diagnoosinsa saaneille diabeetikoille. Harjoitteluni aikana mietin, voinko neuvoa toista ihmistä elämään terveellisemmin, jos en itsekään toteuta neuvojani? Mielestäni tämä on hieman tekopyhää: suu vaahdossa paasaan ihmisille kuinka heidän tulisi muuttaa ruokavaliotaan ja lisätä liikunnan määrää enkä itse edes tee niin. Jotenkin ei vain tunnu reilulta semmoinen. Eihän asiakas sitä tiedä, kuinka omaa elämääni elän, mutta kuitenkin! Huono omatunto kolkuttaa edelleen, vaikka harjoittelu vastaanotolla on loppunut jo aikoja sitten. Kaikkienhan meistä olisi syytä elää terveellisesti, ei vain diabeetikoiden ja muihin riskiryhmiin kuuluvien. Ainakin omat elämäntapani kaipaisivat "pientä" remonttia. Olisiko nyt korkea aika tehdä asialle jotakin?

Pelkästään huono omatunto ei ole syynä elämäntaparemonttiin. Tiedän, että väärä peruste tämmöiselle on ulkonäkö. Pinnallisuus ei ole ollut ikinä oikein mun juttu, mutta pelkään rupsahtavani rumaksi plussanpalloksi, ellen tee pian asialle jotakin. Haluan näyttää terveeltä ja hyvältä. Viime aikoina on liikunnan määrä vähentynyt huomattavasti ja on tullut syötyä "hieman" epäterveellisesti, minkä kyllä huomaa. Vatsalle on kertynyt sievä vararengas ja kiloja kertynyt muutenkin aivan liikaa. En viihdy kropassani tällä hetkellä. Tahdon muutosta siihen! Haluan voida hyvin niin ulkoisesti kuin sisäisestikin :)

Vaikka kuinka haluaisin muuttaa elintapojani kertaheitolla, en vaan voi. Ahdistaa ajatuskin. Täytyy aloittaa pienillä teoilla ja lisätä niitä hiljalleen :) Tiedän, että pystyn tähän. Oon nyt ylpeä, että olen saanut itseni kuntosalille! Minä, joka vannoin kautta kiven ja kannon ettei astu kuntosalille, käyn oikein mielelläni nostamassa painoja. Oon varmaan lyönyt pääni johonkin. Tätä kirjoittaessa olen juuri loisesti käynyt aamusalilla (siitäkin olen ylpeä!). Kädet huutaa armoa vieläkin, hyvä kun jaksan pitää tätä puhelinta kädessä... 

Ravitsemukseen täytyy myös kiinnittää huomiota. Mulla on hyvin hyvin paha tapa jättää syömättä. Syön ihan liian vähän verrattuna kulutukseeni. Tähän haluan muutoksen! Aloitan aamupalasta, eli ei kahvia ilman aamupalaa. Oon alkanut hiljalleen tottumaan syömään aamupalaa, mutta välillä lipsun vanhoihin tapoihin -.- Vielä on siis matkaa, mutta en ota stressiä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... 

Nyt on pakko lepuuttaa käsiä ja lopettaa kirjoittaminen tähän! 

Ps. Kirjotin tämän kännykällä eikä oo siis minkäännäköistä hajua, miltä tää nettiversiossa näyttää :D

25. Onni on....

...iloita päivitetystä hiusväristä (ja myös siitä, ettei kulahtanut hiusväri ja meikittömyys näytä niin kauhealta kuin luulin)

Kyllästyin hiuksiini. Entinen tummanruskea muistutti pikemminkin sekarotuisen koiran turkkia. Entä noi latvat? Kupari näytti pöntöltä ja koska siinä oli vain sävyttävää hoitoainetta, alkuperäinen väri pyrki sieltä esiin. Tositoimiin oli ryhdyttävä ja tässä on tulos! Latvat eivät tässä kuvassa näy, mutta ne ovat punertavat. Kivat! Ja tuo tummanruskea on ihana<3 Tukka hyvin, kaikki hyvin. Nyt lähden Kaukajärvelle vanhempien luokse syömään kakkua...

Näin tunnistat hyvän hoitajan

Joskus koulussa kyllästyin luentoa kuuntelemaan ja piirtelin sitten havainnoillistavaa kuvaa hyvästä hoitajasta. Siitä se idea sitten lähtikin ja tartuin eräänä aamuna kynään ja väkersin jälleen hoitajan irvikuvan. Tämän postauksen jutut perustuvat osin mediassa kohtaamiin vaatimuksiin tai kentällä kuulemiin asioihin. Mua on jo pitkään ärsyttänyt lukea joko mielipidepalstoja tai Facebookin juttuja siitä miten hoitajien tulisi tehdä paremmin työtänsä. Ajattelin purkaa turhautumistani ja ärsytystäni laatimalla hyvän hoitajan piirteet. Jos kukaan ei vielä tajunnut, niin myös huumoria viljelen, en ehkä oikeasti ole tätä mieltä.. Mutta pidemmittä puheitta, tässä hyvän hoitajan piirteet:

AIVOT

Hoitajan aivot sisältävät tietoa kaikista sairauksista, oireista, lääkkeistä ja niiden haittavaikutuksista. Lisäksi hoitaja muistaa jokaikisen tapaamansa ihmisen nimen ja tietää kuka on kenenkin äiti, isä tai serkun kaima. Hän myös muistaa kaikkien potilaittensa kilometrin mittaiset lääkelistat ulkoa sekä tarvittaessa myös sen serkun kaimankin lääkelistan. 

HIUKSET

Hyvillä hoitajilla on käytännölliset, lyhyet hiukset. Usein myös räväkkäästi värjätyt, että erottuu joukosta. Muotia on mustat hiukset jollain eksoottisella raidalla.

SILMÄT

Näkee kaiken, kauas ja pientä tekstiä. Erottaa lääkärin käsialasta jotain kirjaimiakin. Eikä niissä silmissä näy väsymystä, kun edellisenä yönä on yöunet jääneet vähäiseksi.

KORVAT
Hoitaja kuulee kaiken ja pienet äänet toiselta puolelta osastoakin kuulee.

NENÄ
Pitää olla hyvä hajuaisti, jos aikoo olla hyvä hoitaja. Eikä mitkään hajut yökötä sua. Ei edes....ainiin ei ehkä viittii rupee kuvaileen mitään kammotavuuksia. 

SUU

Hoitajat hymyilee aina, koska hoitajia ei koskaan v***ta. Suusta tuleva ääni on pehmeä ja lempeä eikä koskaan suusta pääse sammakoita (kuten vaikkapa kuolevalle potilaalle EI toivoteta hyviä jatkoja). On kuitenkin aivan pöyristyttävää, jos hoitaja nauraa kollegansa kanssa kansliassa. Eihän nyt hoitajat voi nauraa työpaikallansa. Hymyillä saa, muttei nauraa. Muistakaa se.

TYÖVAATTEET

Mahdollisimmat hirvittävää materiaalia ja suunniteltu molemmille sukupuolille. Eli paidat sopivat tynnyrivatsoille, otit sitten XXS-koon tai XXXXXL-koon. Eikä niitä työvaatteita ikinä ole pieniä kokoja, aina saa pukeutuu paitoihin, joissa rintatasku roikkuu navan kohalla ja hihansuu on ranteissa. Naistenlehtien artikkelit "Pukeudu imartelevasti töihin!" aiheuttavat kiukkukohtauksen.

TYÖVAATTEIDEN TASKUT
Taskut ovat täynnä kaikkea. Rintataskusta pullottaa ainakin kolme kuulakärkikynää, yksi lyijykynä, yksi permanenttitussia ja sakset. Avainnauha on kaulan ympärillä ja avainnippu on siellä rintataskussa myöskin. Muut työvaatteiden taskuista ovat täynnä paperilappuja, usein monien päivien raporttilappuja ja muistilappuja. Taskut siistitään kerran viikossa ja turhat paperit sitten päätyvät tuhottavien paperien laatikkoon. 

SYDÄN
Hyvällä hoitajalla on sydän paikallaan. Sydän on iso ja rakastaa kaikkia ja kaikkea. 

KÄDET
Kädet ovat vakaat eivätkä siis tärise kun pistää neulalla rokotteen toisen kankkuun. Kynnet on leikelty niin lyhyeksi kuin ne ikinä saa leikattua. Parasta olisi, jos ei olisi kynsiä ollenkaan, niin ei kertyisi bakteereita kynsien alle. Hoitajan tunnistaa kuivista käsistä, jonka syynä on pakkomielteinen käsidesin läträäminen ja toistuva käsien peseminen.

VATSA
Nälkä ei yllätä hyvää hoitajaa, vaan hoitajathan syövät vasta sitten kun kotionsa kerkiää. Eihän sitä nyt jouda syömään, kun on potilaita hoidettavana. Hyvinhän sitä voi paastota melkein 10 tuntia.

VIRTSARAKKO

Kestää koko työvuoron, vaikka kahviakin olisi ehtinyt litkiä pannullisen. Eihän nyt hoitaja mihkään vessaan voi mennä, kun sen pitää juosta pissattamassa mummuja ja pappoja!

JALAT

 Jalat kantaa uljaasti koko työpäivän. Ne eivät väsähdä tai kramppaa kesken kaiken. 

Koska alkaa normaali arki?

Elokuussa vietetyn loman aikana toivoin työharjoittelun alkavan. Ai miksi? Koska tarvitsen säännöllisyyttä, rutiineja ja tietoa seuraavasta päivästä. Lomalla suunnitelmani olivat lähes 90% auki eikä se sopinut yhtään mulle. Ahdisti, kun ei tiennyt mitä päivä tuo tullessaan. Mutta nyt, kun työharjoittelua on mennyt noin 4 viikkoa, en vieläkään kyllä tunne arjen palanneen. Tuntuu, että on koko ajan kiire jonnekin tai jotakin pitää tehdä ennen tai jälkeen työharjoittelupäivän. Koska se arki alkaa vai aiheutanko itse itselleni kiireen tunteen?

Varmaan aiheutankin. Pitäis käydä työharjoittelussa, oikeissa töissä ettei tili olisi miinuksella, capoeiratreeneissä, salilla, vanhempia moikkaamassa ja kavereiden kaa kahvilla. Pitäisi olla aikaa tehdä opparia, lukea kirjaa, syödä aamupala, rentoutua...  Pakoilen velvollisuuksiani blogimaailmaan lukemalla fitness-blogeja ja haaveilen timmistä kropasta. Yhtenä aamuna ennen iltavuoroon menemistä päätin näyttää närhen munat stressille ja suuntasin aamukahvin jälkeen kaupungille kamerani kanssa. Kahvikupista tuli mieleen, oli pakko ostaa Ikeasta sympaatiset kahvikupit! Niistä juon kahvia mielelläni, koska keltainen on kiva väri.

En mä loppujen lopuksi sitten kuvannut niin paljoa kun keskityin musiikkiin ja yllättävän rentoon oloon. Jäin katselemaan kuivaa Tammerkoskea ja vaivuin omiin ajatuksiini. Pohdin, mitä kirjoittaisin blogiin näistä kuvista ja että täytyy pestata joku hovivalokuvaaja kuvaamaan muakin välillä :D Olisin halunnut enemmänkin kuvata Tamperetta, mutta jalat olivat kuin perunamuusia edellispäivän salitreenistä. Hytihyti vaan kuului jaloista, joten suuntasin viimeiset energiani ruuan etsimiseen. Kulmakonditorian salaatit ovat ainakin Hyvinkäällä täyttäneet massuni useastikin, joten suuntasin Kulmisikävissäni Tampereen Kulmakonditoriaan. Täytyy kyllä myöntää, ettei Hyvinkään Kulmista voita mikään! Ei edes TreKulmis. Mutta ikävöidessäni kantapaikakseni tulleen Hyvinkään Kulmiksen tunnelmaa, änkeydyn tänne, koska kahvi on 2,20€ ja santsikuppi on ilmainen ;) (Mokkapalatkin on aika hyviä, kokemuksesta tiiän!)

Nuo eivät sitten olleet mun astioita. Ne oli semmosen pukuherran.

Hetken omaa rauhaa Kulmiksessa ennen kuin täytyy lähteä kohti TAYSia ja työharjoittelua. Ei mennyt aamu hukkaan, kun lähti aikasin liikkeelle :) Seuraavaa vapaata hetkeä odotellessa...