10.4.2012

Kurakenkiä ja jukeboxi

Tylsistynyt pääsiäisnoita toivottelee jälkijunassa hyvää pääsiäistä itse kullekin! Oliko mukava pääsiäinen? Itse vietin sunnuntaihin asti aikaani Riihimäellä, koska olin viikonlopun töissä. Sunnuntaina raahauduin töihin kassieni kera, jotta pääsisin nopeiten Tampereelle. Tunnettuun tapaani kannoin kameraa mukana enkä pelännyt käyttä sitä sunnuntain aikana. Älkää tuomitko, junassa on tylsää yksin! 


Viiksikoru! <3
Viikset vinossa, mutta ei se mitään :D

Meinasin jäädä tällä asemalla pois ihan vaan tottuneesta syystä. 
Eilen Julle ja iskä lähti aamulla lentokentälle ja heitti sit mut kymmeneks Ainolle. Tarkoitus oli mennä ulkoiluttamaan Nikoneitamme aikaisin aamusta, kun vielä paistoi aurinko. Olin ihan yllättynyt, että toverini oli jopa hereillä siihen aikaan.. Käveltiin Näsijärven rantaan ja innostuttiin työmaa-alueen muta-romukasasta. Vuorenvalloitus houkutteli meitä!







Tuolla me käveltiin. 
Kengät sai kovaa kyytiä tuolla kompuroidessa. Mutaa ja lunta kengät täynnä kirosin kangastennareita ja pirullista takatalvea. Neiti Kevät, mis oot?






Palattiin aika nopeasti takaisin Ainolle, koska meille iski nälkä. Kummallakaan ei ollut rahaa eikä mikään oikeastaan ollut auki, koska tyhmä pääsiäispäivä. Kyl niitä kuvia jonkin verran tuli napsittua, mutta ei iha niin paljon ku normaalisti. Ens kerralla otetaan evästä mukaan, eikös?

Tällästä tällä kertaa. Ei oikein jaksa nyt höpistä mitäänn tekstiä tähän lisäksi, joten tyytykää pelkkiin kuviin. Hej då!

2 kommenttia:

  1. Herranjesta katoin tossa kuvassa missä pidät kassia vyötärön edessä että oot raskaana:DD "MIKS ET OO KERTONU??"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahaha :D Sori, unohdin mainita asiasta..

      Poista