28.2.2012

Birdie

Tänään on ollut tasaisesti hyvä ja huono fiilis. Ulkona möyryävä lumimyräkkä ei omasta toimestaan kyllä nostattanut meikäläisen mielialaa. Tosin sain hyvän syyn kietoa tuubihuivini mummohuiviksi päänympärille, jottei hiukset mee pilalle :D Mutta tällaisessa asussa liikuskelin julkisesti:


Toppi H&M, neule VeroModa, farkkulegginssit Pieces.

Korvis Brasiliasta.

Eli lintuteemalla mentiin tämä päivä. Mä oon ihan tykästynyt tohon birdieen, se on vaan niin ihana! Aamulla oli hirveä kriisi päällä, kun en keksinyt minkä neuleen laittaisin ton kaveriksi. Pienen kokeilun jälkeen löytyi sopiva, tosin tykkäisin pitää tota toppia  ilman neuletta ja hattuni kera. Mutta kesällä sitten! Tai keväällä jo hehe.

Käytiin tänään Nurmijärven Keudassa (=ammattikoulu) tekemässä tutkimushaastattelua. Se meni ihan hyvin, kun otetaan huomioon ettei me Heinin kanssa oltu aiemmin tehty mitään tällästä. Olis se voinut paremminkin mennä, mutta mä olen omasta puolestani ainakin tyytyväinen ja onnellinen että se on ohi. Sitten vaan litteroimaan iloisesti!

Kävin Janican, Paulan ja Heinin kanssa haastattelusta tultuamme Hyvinkään Image Wearissa kokeilemassa hoitopukuja. Tilattiin kaikki itellemme samalla kertaa sitten puvut! Siellä oli yllättävän kivoi malleja ja kivoin niistä oli sellanen pitempi kirkkaan keltainen paita, joka oli valitettavasti ainoa kappale ja kokoa 42 :( Nyyhnyyh se olis ollut mulle enemmän kuin sopivan värinen! Mutta valitsin sitten kivan tummansinisen lyhyen paidan. Muut tytöt valkkas liilan. Itekin kokeilin sitä liilaa, mut se ei ollut ihan mun värini - näytin kovin kummalliselta siinä..

Kotona alkoi armoton opiskelu, sillä meillä on huomenna anatomian ja fysiologian aloitustentti. Siihen kuuluu lihakset, luut (suomeksi ja latinaksi), erilaisia termejä ja solun rakenne ja toiminta. Ah nam <3 Tein erittäin kauniit muistiinpanot ja kyllä mä pikkuhiljaa alan sisäistään opitun. Mut kyllä mun täytyy koko yö taas valvoa päntäten.


Ihmisen lihaskisto.....eiku lihaksisto.

Aattelin hienosti kysyä Makelta kyytiä treeneihin, ettei mun tarvis kävellä siinä myräkässä. Sovittiin, että se hakis mut asemalta seiskan aikoihin ja kattelin, että juna olis Hämeenlinnassa kymmenen yli. Aiemmin päivällä oli junat olleet ihan ajoissa, joten aattelin hienosti, että myös tämäkin juna on aikataulussaan. Phah.

Treenivaatteet jo valmiiksi päällä!

Kattelin VR:n sivuilta, milloin juna lähtee Helsingistä, jotta näkisin onko se ajoissa vai ei. Ensin se näytti olevan vaivaiset kaksi minuuttia myöhässä, joten nou hätä. Sitten se lähtikin kakskytä minuuttia myöhemmin. Noo silläkin kerkee treeneihin. Menin asemalle ja kas: juna on vielä kymmen lisäminuuttia myöhässä. Olisin perillä treenien alkamisen jälkeen.. Pohdin vielä hetken, menenkö treeneihin ollenkaan vaiko en. Joudun maksamaan junista yhteensä 10€ ja todennäköisesti juna lähtee Riksusta paaaljon myöhemmin kuin mitä taululla lukee -> Olisin tunnin vain treeneissä. Köyhänä ja huomisesta tentistä stressaantuneena päätin sitten mennä kaupan kautta kotiin lukemaan (ja näyttävästi kirjoittamaan tätä..).

Juna oli lopulta noin 50 minuuttia myöhässä <3



Päätettiin eilen Puuterisulan kanssa, että taistellaan yhdessä herkkuja vastaan! Eli toisin sanoen herkkulakko. Lakosta tuskin voidaan kuitenkaan puhua, kun sovittiin herkkupäivä kohtuudella syöden. Herkkukielto johtuu meidän kumman herkkuperseilystä ja keskivartalon löllöönttymisestä. Allekirjoittanut on ainakin lihonut Suomeen palattuaan reippaassa tahdissa: syynä liikkumattomuus, stressi ja syöminen. Syön aina - iloon, suruun, stressiin, helpottuneisuuteen yms. Koulu on stressannut jonkin verran jo pitkään ja sen huomaa mun vartalossa. En kuitenkaan muuten lopeta syömistä, hui kamala! Jos ei kukaan ole vielä huomannut/kuullut, niin mulla on AINA nälkä. En siis rupea anorektikoksi, vähennän vain herkkujen syömistä. Luvattiin myös Puuterisulan kanssa, että repsahduksen pitää kirjoittaa blogiin! Myös onnistumisia saa kirjoitella, mutta ainakin epäonnistumiset rangaistuksena. Mun mielestä on hauska pitää lakkoa jonkun kanssa, vaikka Puuterisulka asuukin Tampereella. Kauppoihin on tullut pääsiäismunia ja hirrrrrveän suuri houkutus oli ostaa yksi sellainen maistiaiseksi, mutta jotenkin aattelin tekeväni väärin Putskua kohtaan. Eli hienosti suoriuduin tänään, hyvä minä jeejee!

Ei ei ei!

Nyt lukemaan anatomiaa! Wish me luck!

- Pimenta

5 kommenttia:

  1. Mä toivotan sulle onnea tenttiin ja pääsiäismunien välttelyyn huolimatta siitä että kutsuit mua juuri Putskuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putsku on kiva nimi silloin, kun on toistanut Puuterisulkaa liian monta kertaa peräkkäin! :D

      Poista
    2. Niin ja kiitos onnen toivotuksista!

      Poista
  2. !!! Luin muuten just noista uusimmista kirjotuksistas, että oot ostanu pääasiäismunan ja sait sieltä harmaan jonkuu norsujutun.. Busted! oot syöny pääsiäismunan eli oot rikkonu herkkulakkoa! hähähähähähää jäitpäs kiinni, mikä on muuten rangaistus? :D
    T. Anonyymi Lappeenrannasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi Lappeenrannasta,

      jos luet tarkaan tekstiä, mainitsin herkkupäivän jolloin nimenomaan saa syödä herkkuja. Jote hähää! ;D

      Poista