2.3.2012

Kasvun paikka

Kevät on saapunut ja aurinko paistaa aina välillä <3 Mutta täytyy kyllä hieman valittaa tuosta loskasta: eihän tuolla kykene käveleen! Murr. Viime postauksen jälkeen on ollut vain hyviä päiviä. Keskiviikkona oli ensimmäinen keskiviikko kahteen kuukauteen, kun pääsen lähteen koulusta ennen puolta seittemää. Sain vain olla kotona, ah sitä ihanuutta. Eilen oli erittäin hyvä päivä, vaikka olinkin koulussa 8-17 ja juoksin treeneihin. Sain kuitenkin koulussa tehtyä litteroinnin viimeistelyä vaille valmiiksi ja treeneissä kerrankin onnistuin potkuissa. Mutta kun piti hypätä kyykystä ja osua molemmilla jaloissa kohteeseen, niin köhköh... se ei iiiihan onnannut. No mut oli kuitenkin aivan mahtavat treenit :)

Mulla ei oo perjantaisin lähiopetusta eli siis mulla on vapaapäivä. Sain nukkua pitkään (olen aamuvirkku eli mun myöhää on muiden aikaisin) ja viettää ihanan pitkän aamun. Rakastan pitkiä aamuja, kun voi miettiä seuraavaa toimintaansa puoli tuntia ihan rauhassa eikä ole mikään kiire mihinkään. Kerkesin aamulla mukavasti suihkuun ja kuvaileen postauksen kuvia :D


Kuuntelin Gharronnelta lainattua Grafithin levyä ja mulle tuli ikävä Brasiliaa :C Eikä asiaa helpottanut se, että poistelin kamerasta samalla Brasilian matkan kuvia ja muistelin sitä kolmen viikon ihanuutta <3 Saudades!

Vaniljatee ah nam <3

Innostuin myös lakkaamaan kynteni. Ostin Brasseista ihan hävettävän ison kasan kynsilakkoja, joista en ole vielä läheskään kaikkia ehtinyt käyttään. Tänään sitten ajattelin keväänkin kunniaksi lakata kynneks tuollaisella liilalla kynsilakalla, joka kyllä tällä hetkellä muistuttaa fuksiaa -.- No mutta anyway, noi brassilakat on ihan älyttömän hyviä! Ne levittyy tasaisesti ja kestää yllättävän pitkään kynsissä. Liilan päälle taiteilin tummanvioletilla jonkinäköiset raidat ja viereen glitterillä toinen raita. Nää on hauskan värikkäät kynnet, minä tykkään!



Neulepaita H&M, farkkuleggarit Pieces, koru Seppälä.
Tänään seilaan harmaapulusena. Toi neulepaita on tosi ihana, mutta sitä ei voi oikein talvisin käyttää, kun sen kanssa ei sovi mikään neuletakki päälle ja sisälläkin jäätyy jos on pelkällä tolla. Mutta onneks nyt on kevät tulossa ja oon tänään muutenkin menossa Tampereelle, niin ei pieni jäätyminen edes haittaa ^^ Tota norsukorua en oo jostain syystä käyttänyt ikinä aiemmin. Miksköhän? Sehän on tosi kiva! Mä en joskus ymmärrä mun ajatuksia.. Btw, nauttikaa mun pehkosta, jolla oli tänään ongelmia asettautumisen kanssa.

Ainiin, tänään mun hiuksien kasvattamisella on vuosipäivä! Tasan vuosi sitten kävin kampaajalla ja sanoin, että aion nyt kyllä kasvattaan hiuksiani. Alla on pari vertailukohdetta: ensimmäinen kuva on otettu silloin vuosi sitten, kun olin tullut kampaajalta ja toinen kuva on viikko myöhemmin, josta näkee vähän paremmin hiusten pituuden silloin. Alin kuva on luonnollisesti nykyhetki.

2.3.2011

12.3.2011


2.3.2012
Vuoden sisään on mahtunut monen monta kampaajakäyntiä, sillä liaanini tahtoo kasvaa hurjaa vauhtia ja latvat ovat kaivanneet säännöllistä siistimistä. Nyt huomaan, ettei ole kampaajan penkkiin istahdettu aikoihin, kun alkaa latvat taas näyttää hampulta. Ehkä vois varata sen ajan piakkoin, tietääkö kukaan kertoa mulle hyvää kampaajaa Riksusta tai Hyvinkäältä?

Loppukevennyskuva parvekepulusta (olipa paljon yhdyssanoja):

Onpas ulja poseeraus!

Hyviä viikonloppuja!

- Pimenta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti