1.9.2012

Julkiset ajatukset

En ole hyvä sanomaan näitä asioita ääneen, siksi kirjoitan ne julkisesti kaikille. Saan samalla helpotettua ahdistusta, jota olen pitänyt sisälläni viikon verran.

Yksi parhaimmista ystävistäni muutti tänään Ouluun. Eilen näin tätä ystävää viimeisen kerran ns. normaalioloissa: minä istumassa koneella ja patistamassa ystävääni siivoamaan - tai tässä tapauksessa pakkaamaan. Luulin, että olin sinut tämän muuttamisen kanssa. Mutta päästyäni vanhempieni luokse illalla tajusin yhtäkkiä, ettei kaikki olekaan okei. Tunsin itseni todella yksinäiseksi ja pieneksi. En tarkoita, että se johtuisi pelkästään siitä, että ystäväni katoaa Ouluun. Kaikki on alkanut jo silloin, kun muutin pois Tampereelta.

Aluksi piti tottua siihen, että tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset asuvat Tampereella ja minä Riihimäellä. Hämeenlinna-Riihimäki -akselilta tärkeäksi tulivat Lepakko ja Rapu. He pelastivat minut siltä ajatukselta, että olisin yksin, sillä en ollut. Minulla oli heidät, ihan sama olinko minä heille minkään arvoinen. Kaikki oli taas hyvin.

Tässä vaiheessa saatatte miettiä, enkö minä saanut koulusta kavereita? Sain oikein ihania kavereita. Ikävä tosiasia on, ettemme näe kovin usein kouluajan ulkopuolella, joten olin yksin omassa pienessä huoneessani ellei minulla muuta ollut. Ja sattuneesta syystä olen vieläkin hieman epävarma siitä, olenko tervetullut heidän seuraansa. Sori kaverit, mä olen tämmöinen.

Sitten tuli kesä ja aloitin työt. Lepakko lähti kesäkuun alussa reilaamaan ja Rapu oli aina töissä. Korvasin yksinäisyyteni käymällä maanantaista torstaihin treeneissä. Vaikken olisi jaksanutkaan. Ei se mua haitannut, olin onnellinen kun kävin treeneissä. Tutustuin paremmin Inkkariin, oikein hyvä juttu. Lepakko tuli takasin, mutta Rapu lähti vuorostaan reilaamaan. Lepakon paluu (miksi mieleeni tuli nyt Batman-leffa?) oli mahtava juttu. Viikonloppuisin koitin päästä Tampereelle, mutta muistaakseni en kovin montaa viikonloppua täällä viettänyt...

Nyt on syksy. Lepakko muutti Tampereelle ja Rapu lähti Jordaniaan ja on siellä jouluun asti. Yksi lähtee Ouluun ja toinen Nepaliin. Yksi asuu Espoossa viikot (viikonloput Hämeenlinnassa ellei toisin mainita) ja toinen Turussa. Muut Tampereella ovat. Toivottavasti koulutoverit eivät hylkää minua (vinkvink :D). No voin lohduttautua sillä, että kouluhommia tulee olemaan enemmän kuin tarpeeksi, joten vietän aikaani niiden parissa, jos en muuten. Ja käyn treeneissä. Ja rummuttelemassa (!). Yritän päästä käymään Oulussa ja Tampereella sekä nähdä Hämeenlinnassa viikonloppujaan viettävää ystävääni. Yritän olla vähemmän epävarma ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Syytän syysmasennusta kaikesta tästä. Tyhmä syksy, vaikka kaulahuivit on kivoja..

Katsotaan, uskallanko julkaista tätä. En tavoittele tälläkään sääliä, en todellakaan. Halusin vain purkaa ajatuksiani ja kertoa niistä muillekin. Kuten jo alussa sanoin, en ole kovin hyvä kertomaan näistä ääneen. Pidän yleensä kaiken sisälläni, joten tämän julkaiseminen on jo suuri saavutus.

Paistaa se päivä risukasaankin. Ennemmin tai myöhemmin. Ehkä maanantaina kaikki helpottaa. Tai tänään. Meen syömään muutaman irtokarkin :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti