Kevyttä sveitsiläisyyttä

On ehkä syytä selittää miten Sveitsin reissu meni. Torstaina oli siis lähtö 12:55 Helsingistä. Mä tulin suoraan tentistä lentokentälle ja Nooris tuli hieman myöhemmin perässä. Odottelin Noorista kentällä yrittäen häivyttää äsäävikaisen espanjalaisen puhetta. Hei, miettikää miltä kuulostaa ässävikainen espanja! Sitä suhinaa ei kestä kuunnella. 

Meiltä meni ehkä 15 minuttia tehdä check-in, laittaa matkalaukut hihnalle ja mennä turvatarkastukseen. Aika hyvin suoriuduttu. Istuttiin ekalla lennolla peräkkäin ja meidän vierustovereita varmaan ärsytti, kun pölötettiin toisillemme penkkien yli lähes koko matka. Münchenissä meillä oli about tunnin mittanen vaihto. Lufthansa lähetti kummallekin tekstiviestin, että lento lähtee puoli tuntia myöhemmin kuin mitä piti. Meidän lennon piti lähteä 15:35, mutta se lähtikin 16:00. Kello lähestyi puolta neljää eikä portit ollut vielä auennut, joten ajateltiin mennä ettimään jotain pikaista syötävää. Ostettiin jätskit (oli muuten hyvää) ja palattiin takaisin portin luo. Siellä ei ollut enää ketään ja tiskin takana oleva nainen selittää, että se on kutsunut meitä jo kaksi kertaa. Juostiin jäätelötötteröt kädessä rappuset alas bussiin, joka vei meidät sitten koneeseen. Ei onneks oltu ainoita myöhässä olijoita, sillä bussisa oli myös yks setäherra. Mut pikkasen nolotti mennä sinne koneeseen... Onneksi istuttiin vierekkäin.. 

Kehiteltiin säännöt!

Tää lento kesti jonkun tunnin ja se meni tosi nopeesti. Ainakin mun osalta, sillä mä kattelin koko lennon ajan vuoria, jotka näkyivät. Oltiin ihan haltioissamme; Nooris auringonlaskusta ja mä vuorista. Mä kun en nähnyt sitä auringonlaskua... Genevessä sitten alkoi matka menee alamäkeä, kun mun laukku ei koskaan saapunut sille hihnalle. Menin Swissport Baggage Tracingin toimistolle selittämään tätä asiaa ja sieltä mulle annettiin kaksi lappua kouraan ja sanottiin että laukku on seuraavana aamuna löydetty ja toimitettu mulle. Jipii eli pitäisi pärjätä ilman laukkua yksi yö ja aamu. Not bad.

Mentiin junalla Genevestä Lausanneen. Yksi junalippu maksoi 25 frangia ja matka kesti noin 40 minuuttia. Me alettiin olla jo aika väsyneitä, joten juttukin oli sen tasoista. Lausanneen saavuttuamme kohtasimme toisen mutkan: kuinka päästä Lausannen Academialle? Meillä oli osoite, muttei mitään tietoa missä päin Lausannea se sijaitsee. Mentiin ensin kysymään lehtikioskin myyjältä, että osaisko hän neuvoa meille reittiä sinne. Myyjätär ei puhunut englantia. Mentiin pihalle kattoon josko siellä olis joku ihminen, joka osais neuvoa. Eipä ollut ketään sen näköistä. Löydettiin turistitoimisto, mut se oli kiinni. Mentiin toiselle lehtikioskille ja siellä olevat myyjättäret käskivät mennä tähän turistitoimistoon. Sanottiin heille, että se on kiinni, mutta he vaan jatkoivat väittämistä, että siellä on turistitoimisto. Toinen myyjättäristä lähti viemään meitä ulos sopottaen ranskaksi, että hän näyttää meille missä se toimisto sijaitsee. Seurattiin ja todistettiin tälle myyjättärelle, että toimisto on kiinni. Myyjättären kommentti: "Se on kiinni. Se aukeaa huomenna." No ei me sillä tiedolla enää huomenna tehdä mitään, kun tänään sinne pitäis päästä. Tyhmä. Yritettiin lipunmyyntipisteestä kysyä, mutta sieltä me saatiin vain kartta käteemme. No alapa nyt etsimään yhtä katua Lausannen kartasta, kun kaikki kadut on jotain Rue de la... -.- Nooris keksi, että mentäis hotelliin kysymään neuvoa, kun siellä puhutaan kuitenkin englantia. Hotellin vastaanottovirkailija naureskeli meille, kun ei osattu käyttää sitä karttaa. Sen toisella puolella oli katuhakemisto, josta oltais kätevästi löydetty se osoite. Tyhmät me. Vastaanottovirkailija neuvoi meille oikeat bussit ja näytti kartasta millä pysäkillä meidän pitäis jäädä.

No hypättiin bussiin ja jäätiin pois neuvotulla pysäkillä. Lähdettin suunnistaan kohti Academiaa kartan avulla. Huomattiin aika pian, että kävellään väärällä kadulla. Meidän pitäisi olla yksi katu alempana. Löydettiin oikealle kadulle ja oikea talokin, mutta ei me tiedetty missä tarkalleen se Academia on. Ainoat ovet, jotka me löydettiin oli lukossa. Aateltiin kuitenkin kiertää koko rakennus yhtä sivukujaa pitkin. Olin aiemmin heittänyt vitsillä, että meidän ehkä pitäis seurata sisäistä berimbaun ääntä, kun ei toi kartan lukeminen innosta. Oltiin sillä sivukujalla, kun olin ihan varma, että kuulin berimbaun äänen. Kysyin Noorikselta, olisko se kuullut, mutta se ei osannut sanoa asiaan mitään. Sitten mä huomasin ihan sen rakennuksen alareunassa ikkunoista, joissa luki CAPOEIRA LAUSANNE. Juostiin sisälle (nähtiin nimittäin toinen ovi) ja hurrattiin perillä olomme kunniaksi.

Siellä oli avoin ohjelma. Oli ruokaa ja juomaa pöydällä ja lapsilla oli roda. Syötiin pikaisesti jotakin (,koska oli ihan järkyttävä nälkä!) ja mentiin sitten katsomaan lasten rodaa. Lopulta lapset lähtivät pois ja aikuiset jäivät vielä pelailemaan. Mä pelasin muutaman pelin. Oli eri jännää pelata capoeiraa farkut jalassa. Ne ei veny sitten yhtään! Rodan jälkeen jäätiin Nooriksen kanssa istustekeleen ja syömään jämiä. Oltiin ihan järkyttävän väsyneitä eikä keskittymisestä oikein tullut mitään. Melkein kaikkien nimi meni ihan ohi meiltä, joten jouduttiin keksimään lempinimiä :-D Ne ei kyllä ole kauhean imartelevia nimiä.. Saatiin ekaksi yöksi yöpaikka eräältä Leticialta (Thank Leticia for letting us in your house!), mikä oli oikeastaan erittäin mukavaa. Leticialle päästyämme mentiin kyllä aika suoraan nukkumaan.

Aamulla odotin puhelua Swissportilta, mutta eipä sitä kuulunut. Soitin paperissani olevaan automaattiäänitteeseen, joka ensin kertoo minulle ettei laukkua ole vielä löytynyt. Hieman myöhemmin se yhdistää mut toimiston puhelinlinjoille, mutta pian sieltäkin alkaa kuulua äänite, joka sanoo että linjat on täys. Eli ei laukkua siis vieläkään. Oli pakko siis suunnistaa joka tapauksessa keskustaan, sillä mun piti ostella kaikkea välttämättömyyksiä.

Turisteilla on kunnon turistisuklaatkin. Huomatkaa kuoren värit! 

Löydettin aika kivuttomasti treenipaikalle. Treenejä ei siis ollut Academialla vaan yliopiston urheiluhallissa. Perjantaina oli lyhyet treenit ja rodaa. Mä muistan perjantailta vaan sen, että olin koko ajan ihan pihalla mitä piti tehdä. Tai no aluksi mä tajusin, mut ne viimiset jutut meni yli hilseen.. :-D Treenien jälkeen käytiin nopeasti suihkussa ja tungettiin itsemme autoon, joka vei meidät paikkaan, jossa tulisimme viettämään loppuaikamme. Se oli pommisuoja, joka muistutti kyllä kovasti keskitysleiriä. Siellä oli riveissä kolmikerroksisia kerrossänkyjä ja yhteiset vessat... Ja suihkukin taisi olla sellainen, missä kaikki suihkut on rivissä. En oo ihan varma, kun kävin aina yliopistolla suihkussa. Samassa paikassa yöpyi ranskalaisia, italialaisia ja muutama tanskalainenkin sekä opettajia. Meitä suomalaisia oli viisi siellä ja ruotsalaisia kaksi. Yöpymispaikaksi se oli oikeasti todella mukava!

Lauantaina oli treeniä, batizado (vyöjuhla) ja formado. Onça ja Andry saivat opettajan vyön, onnea kummalekin. Andry lauloi jonkun capoeirakappaleen, joka oli todella liikuttava. Ainakin mestre Paulão itki ja muutkin näytti suhteellisen vakavalta. Allekirjoittanut saattoi muutamaan otteeseen olla lähellä kyyneleitä. Lauantaina oli myös bileet, mutta olin kyllä niin väsynyt, etten osannut nauttia niistä oikein kunnolla. Ei se sitä tarkoita, etteikö mulla kivaa olisi ollut.

Sunnuntaina oli vielä treenit ja rodailua. Jouduttiin tosin lähteen treenien jälkeen suihkuun ja kohti juna-asemaa taas. Ikävästi lähdettiin niin, ettei ehditty moikata kaikkia :C Tosi tyhmää. Kotimatka Suomeen sujui hyvin, vaikkakin junamatka Tikkurilasta Riksuun oli mielenkiintoinen... Mutta siitä ei sen enempää.

En oo ikinä ollut paikassa, jossa on VIISI mestreä samaan aikaan: Mestre Canelão, Mestre Paulão, Mestre Matias, Mestre Zumbi ja Mestre Mago. Oli todella huikee tapahtuma ja tuli opittua yhtä sun toista. Takaisin on pakko päästä kolmesta syystä: 1) capoeira 2) ihmiset 3) haluan valokuvia. Ensi kerralla en ota matkalaukkua, vain käsimatkatavarat.

Ps. En enää pysty syömään salmiakkia. Söin sitä aivan liikaa tolla reissulla... Suklaa kyllä kelpaa :-P