26.3.2015

Kilpajuoksua rakkauden kanssa

Eräs kaverini tokaisi eilen, että useiden sinkkujen elämä on pelkästään miehen etsimistä. Se herätti minut hetkeksi miettimään tuon paikkaansapitävyyttä niin yleisesti kuin omassa elämässäni. 

Kyllä, etsin miestä. Tai anteeksi, tarkennetaan: etsin rakkautta. En häpeä myöntää, että tutkailen ympäristöäni aktiivisesti vaikkapa ollessani salilla (siellä on kyllä potentiaalisen oloisia, heh) tai kahvilassa tai rautatiesasemalla. Tarkistutan tutkani läpi mahdollisia poikaystäväehdokkaita ympäristöstäni. Ihan vain ulkonäkötasolla siis. Jos joskus harrastan flirttailua jonkun kanssa, en voi olla miettimättä, että mitä jos me mentäisiin treffeille? Kyllä, mietin myöskin, että miksi olen yksin ja mistä löytää Se Oikea. 

Hassuinta oli, että tuosta kaverini tokaisusta koin ensiksi häpeää. Häpeää siitä, että elämäni ja sen ongelmat pyörivät pitkälti miesasioissa. Tai pikemminkin niitten puutteessa. Eikö elämässäni ole todellakaan muuta sisältöä kuin etsiä Sitä Oikeaa? Olenko epäonnistunut yksilö, jos murehdin sinkkuuttani ja etsin kuumeisesti sitä miestä, jota rakastaa ja joka rakastaa minua? Onko se väärin?

Niin, Onko väärin, jos kaipaa rakkautta, kumppanuutta ynnä muuta ällösöpöä yhteiskunnassa, jossa sosiaaliseen mediaan läimästään hastageja #kultamussukka ja #rakastanikuisesti tai jossa mainostetaan tammikuun alusta alkaen ensin ystävänpäivää ja sitten naistenpäivää (kuinka ilahduttaa rakastaan blablabla)? Ei ole, ainakaan jos minulta kysytään. Mielestäni se on ihan hyväksyttävää, mikäli se kaipaus pysyy normaalin rajoissa. Koska on niitäkin ihmisiä, jotka hyväksyvät kenet tahansa idiootin vierellensä vain siksi, etteivät halua olla yksin?! He hyväksyvät siis ihan kenet tahansa, joka edes vaivautuu olemaan heidän seurassaan vain siksi, että kokisivat olevansa rakastettuja. Mun mielestä se on epätoivoista. 

Nyt tää likka pääsi vauhtiin, joten otetaanpa vähän perusteita psykologiasta. Havighurstin kehitystehtäväteorian mukaan varhaisaikuisuuden kehitystehtäviin kuuluu mm. puolison valinta, perheen perustaminen ja työelämään siirtyminen. Eli on todellakin ihan normaalia etsiä kumppania! Koska työelämään mä oon jo vähän hiljalleen siirtymässä ja perhettä on hieman haastava perustaa ilman kumppania... Eriksonin kehityskriisiteorian mukaan varhaisaikuisuuteen kuuluu läheisyyden ja eristäytymisen kriisi. Varhaisnuoruudessa luodaan perustaa ihmisuhteille ja kiintymyksen ja rakkauden tunteet ovatkin keskeisiä tunteita. HAA. Olen siis normaali, kun kaipaan rakkautta. 

Summa summarum: yksin on aika yksinäistä, joten miksen metsästäisi Sitä Oikeaa? 

The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return.
- Christian from Moulin Rouge

Ps. Taisin vähän innostua aiheesta... Kiitos ja anteeksi. 

4 kommenttia:

  1. Voi Jenna!

    Tämä oli ehkä ihanin postaus minkä olen lukenut pitkään aikaan!

    Ja ihan totta tuo Havighurstin kehitystehtäväteoria ja samoin Eriksonin teoria :-)
    Ihana kun kirjoitit tällaisesta aiheesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi ^^ Kiva, että välillä onnistun kirjoittamaan jotain muita ilahduttavaa!

      Poista
  2. Muistako Aleksi Ojalan biisin "rakastaa ja tulla rakastetuksi?" Mulla on soinu se päässä jo monta päivää, mistä lie johtuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vaan korvamadon tartuttamisesta!!

      Poista