22.7.2015

Salainen puutarha

Eilen päätin, että on hyvä päivä tulossa. Nousin aikaisin ja herättelin itseäni sopivan viileässä suihkussa. Päätin laittaa mekon päälle, vaikka tunsin oloni äärimmäisen isoksi. Ihailin mun jumalaisen pitkiä hiuksiani vaikka kuinka kauan. Unohduin katselemaan vanhoja valokuvia, vaikka piti olla jo bussissa. 

Halusin miettiä asioita. Yksin. Istuin venelaiturille kuuntelemaan kuinka vesi läiskyi laituriin. Istuin niin, että jalat roikkuvat laiturin reunalla ja harmittelin, kun eivät jalat ylettäneet veteen. Toisaalta, se vesi olisi kuitenkin ollut liian kylmää. 



Löysin itseni Arboretumista ruusujen keskeltä. En yleensä pidä ruusuista, mutta huomasin ihastelevani noita kukkia. Lyhyt mekko olikin huono asuvalinta, kun kamerani kanssa koitin kyykkiä niitä kuvaamaan. Kuinkahan monelle vilauttelin alushousujani? Onneksi sentään valitsin kivanväriset sellaiset. 

Aurinko paistoi niin lämpimästi ja ruoho tuntui hauskalta polvien alla. Olisi tehnyt mieli mennä makaamaan nurmelle, pistää silmät kiinni ja nauttia olosta. Mulle tuli niin hyvä olo, kun tajusin, että mulla on ehkä maailman ihanimmat ystävät. Ne on semmosia ystäviä, jotka lupaa auttaa, kun tuntuu etten jaksa yksin. Tulin niin kiitolliseksi siellä niiden söpöjen ruusujen keskellä, että olisin voinut tanssia auringonvalossa kiitollisuuden tanssia. Se olis vähän niinkuin sadetanssi, mut ilman sitä sadetta. Sadetta on piisannut ihan tarpeeksi jo. 



Päätin monia asioita puskien keskellä. Ensinnäkin, mä olen tosi kiva ja voivoi niitä, jotka ei oo sitä osannut arvostaa. Eivät tiedä, mitä menettivät. Toisekseen, keskityn nyt omaan hyvinvointiini, joka on ollut vähän niin ja näin aivan liian pitkään. Stressi, uniongelmat, syömisongelmat, liikkumattomuus... Näihin asioihin keskityn rauhassa. Ja päätin myös valokuvata enemmän, ettei kamera sammaloidu kokonaan. 

Jotain piti vielä sanoa, mutta pitäisi jo olla nukkumassa. Huomenna on pitkä työpäivä tiedossa ja olisi kiva nukkua ennen sitä. Joten jääköön viimeiset viisaat sanani tällä kertaa sanomatta! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti