granny pants

Kun mä hain sosiaali- ja terveysalalle opiskelemaan, en ollut varma onko se kuitenkaan mun juttu. Tiesin, ettei mua oikein mikään muu kiinnostanut. Tai no joo totta kai kiinnosti (Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielet ja kulttuuri houkuttelee edelleen!), mutta se mitä tulisin tekemään opiskelujen jälkeen ei kiinnostanut. En halunnut olla tutkija, hyi. En halunnut olla opettaja, vaikka luokanopettajan ammatti kiinnostaa edelleen. Tuun omasta mielestäni toimeen muiden ihmisten kanssa ja musta on kiva auttaa ihmisiä, joten terveysala tuntui sopivimmalta vaihtoehdolta.

Totta kai olin innoissani, kun sairaanhoitajan opinnot alkoivat. Podin tosin kamalaa morkkista, sillä musta tuntui ettei musta vois koskaan tulla sairaanhoitajaa - ainakaan hyvää sellaista. Tuntui, että vein jonkun sellaisen paikan, joka olisi varma ammatinvalinnastaan ja lapsesta asti haaveillut sairaanhoitajan urasta. Yritin päästä ajatuksistani eroon, sillä olin kuitenkin kunnialla päässyt kouluun sisälle ja halusin kuitenkin kokeilla, onko tämä se mun juttu. Ainahan voi sitten lopettaa opiskelut ja hakea muualle.

Kevään aikana ei oikeastaan ollut mitään sellaista kosketusta alan hommiin. Oli meillä muutama työpaja, jossa sitten harjoiteltiin mm. katetroimista nukeille. Ne työpajat oli ehkä ensimmäinen sellanen juttu, mistä sai vähän käsitystä tämän alan hommista. Siis tosi pienen käsityksen kylläkin. Silloin vähän huoletti, että tuleeko tästä nyt yhtään mitään. Olo oli kuin rähmäkäpälällä, mutta kai se kuuluukin olla niin. Muutama tenttikin meni vähän huonommin, kuin olisin halunnut. Syy oli kuitenkin motivaation puutteessa, koska keväällä ei vaan enää voimat riittäneet lukemaan tentteihin.. Eli oma moka.

Syksyllä tulin kouluun uudella asenteella. Jos haluan tutustua tähän alaan ja olla hyvä sairaanhoitaja, alan tekemään asian eteen enemmän kuin keväällä. En oo ihan varma oonko tähän mennessä onnistunut siinä... Kyllä ainakin kaikki kirjalliset työt ovat menneet hyvin ja oon palauttanut ne aikataulussaan. Ja muutaman työn kanssa oon etuajassakin! Hyvä minä! Ja yhden tentinkin oon vasta tehnyt ja se meni mun mielestä hyvin. Ainakin siihen nähden, että tosiaan luin siihen kahta päivää ennen tenttiä enkä lukenut juuri ollenkaan edeltävänä päivänä. Saas nähdä mitän siitä tentistä tulee arvosanaksi..

Me saatiin syksyn aikana sellanen oppimistehtävä, missä luodaan asiakassuhde johonkin vanhainkodin vanhukseen. Vanhainkodin henkilökunta oli päättänyt meille ne "omat mummut/papat" jo etukäteen. Muutama viikko sitten kävin täällä vanhainkodissa ensimmäistä kertaa. Salassapitovelvollisuutta kunnioittaen en mainitse ko. vanhainkotia, mutta kerronpa vain että osasto, jolla olin, oli pieni dementiaosasto. Lämminhenkinen henkilökunta otti mut pian iloisin mielin vastaan ja sain rauhassa katsella vanhusten aamupalasessiota. Olin hermostunut ja panikoin tulevia hetkiä, jotka joudun siellä viettämään.

Olin viitenä päivänä kolmen viikon sisään katsomassa omaa vanhustani. Tosin aikani kului useimmiten siinä, että istuin sohvalla ja juttelin mukavia vanhusten kanssa. Tai taiteilin lautasliinoista lumpeenkukkia. Tai taittelin vanhusten kanssa talouspaperin paloja kahtia, jotta niistä saisi sitten ruokailua varten sopivan kokoisiksi. Kyllä mä sain mitata verenpaineita ja syöttääkin, kyllä mä siis jotain hyödyllistäkin tein. Mä tykkäsin mun vanhuksista, niistä kaikista keiden kanssa siellä pyöri. Todella sympaattisia tapauksia tuitui ^^

Vaikka en varsinaisesti tehnyt mitään hoidollisesti tai hoivallisesti mitään ihmeellistä, tulin kuitenkin varmemmaksi. Olen nyt varmempi, että tämä ala jollakin tavalla on se, mitä mä haluan tehdä. Olin mä sitten "pyyhkimässä vanhusten takapuolia" tai en, mä tykkään. Mulle toi vanhainkotitehtävä oli onnistunut ja toi paljon uusia ajatuksia opiskeluun. Tulevaan työharjoitteluun (neljä viikkoa enää koulua jäljellä ennen harjoittelua) on paljon mukavempi nyt mennä, kun on tämmöinen pehmeä lasku tehty.

Weheartit.com

Tämä oli puhdasta tajunnan virtaa, joten en vastaa ajatuskatkoksista tai kirjoitusvirheistä. Ni. :)