Tykkään lukea kirjoja. Mielellään suomeksi, sillä muuten luen kirjaa vuosi tolkulla, kun en pysty keskittymään siihen samalla tavalla. Luen aikalailla kaikkea kirjallisuutta, mutta useimmiten aiheet pysyvät suhteellisen samoina. Tykkään lukea "lasten kirjoja", kuten Harry Pottereita tai Oz-maan taikuria. Torey Haydenin tositapahtumiin perustuvat kirjat kolahtavat aina. Kurjat ihmiskohtalot yleisestikin kiehtovat. Romantiikka, kauhu ja dekkarit eivät niin hirveästi kiehdo. Paitsi Stephen Kingin Kuoleman käytävä on hyvä. Ja Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut on loistava.
En oo varmaan tämän vuoden aikana lukenut kuin ehkä hyvässä lykyssä 5 kirjaa. Ei vaan ole tehnyt mieli lukea tai ei ole ollut aikaa tai karhuja on maksamatta. Syntymäpäivänäni minun teki hirveästi mieli lukea kirjoja ja tein itseni kanssa päätöksen, että lukisin joitaikin teoksia, jotka olisi varmaan jo pitänyt olla luettuna. Lukematta on jäänyt mm. Sinuhe Egyptiläinen, Humiseva harju, Taru sormusten herrasta trilogia.... Ja aika monta muuta. Ja ettei lukeminen mene pakkopullaksi, luen myös muita kirjoja, jotka kiinnostavat minua. Aloitin projektin 4.12. ja tähän mennessä oon saanut luettua kaksi teosta:
- Sir Arthur Conan Doyle - Neljän merkki
- Audrey Niffenegger - Aikamatkustajan vaimo
Sherlock Holmes -kirjan halusin lukea sivistääkseni itseäni ja valitsinkin helpoimman mahdollisen teoksen, joka vain Riihimäen kirjaston hyllyiltä löytyi. Itse pidin siitä yllättävän paljon. Voisin harkita lukevani jonkun toisen kirjan Sherlock Holmesin seikkailuista, sillä Holmes on hahmona jotain niin hauskaa :-D
Aikamatkustajan vaimo oli 648 sivua pitkä, mutta se ei lannistanut mua. Pikemminkin ahmin kirjan ennätysvauhdissa, sillä kirja vei sydämeni. Oih ja voih kuinka surkeaa oli ihmisten oltava ja oivoih kuinka palasin halusta tietää lisää sitä mukaan mitä kirja eteni. Juuri tälläisiä rakastamani kirjat ovat: niissä on mielenkiintoinen juoni, kerrotaan jotain jännittävää, mutta ei kuitenkaan kaikkea kerralla, palapelin palaset kasaantuvat hiljalleen ja lopulta käy epämieluistasti. Miksi tykkään surullisista lopuista? Koska mun mielestä on hyvä päättää kirja kyynelten saattelemana. Eilen illalla sain tämän kirjan luettua ja voi että niitä krokotiilin kyyneliä!
Lukutahti on nyt aika ripakka, mutta eiköhän se laannu, kun koulu alkaa tai jos luen huonon kirjan. Mutta lippu on korkealla! Tämmönen postaus tällä kertaa, viikonloppuna hope so paljon mielekkäämpiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti