Kuten huomaa, olen pitänyt taas vaihteeksi taukoa päivittämisestä. Ajatukset ovat olleet omissa murheissani enkä näin ollen ole vaivautunut päivittämään blogia. On ehkä hieman syytä valaista asiaa...
Eräs ystäväni voi huonosti. Elämä on potkinut häntä päähän oikein isolla monolla. Ystäväni elämänhalu on kadonnut eikä hän jaksa aina tätä elämää. Ymmärän häntä niin hyvin kuin koskaan kykenen. Vastaavanlaista tuntemusta ei itselläni ole, mutta ainakin yritän ymmärtää. Ystäväni menetti käytännössä kaiken erään epämielyttävän tapahtuman takia - kyllä minäkin olisin mieli pakkasen puolella. Miksi kirjoitan aiheesta epämääräisesti salaillen? Vietin viime viikonloppuna hienoa aikaa ystäväni kanssa. Sunnuntaina meidän piti vielä tavata, mutta hän soitti ja kertoi ettei oikein jaksaisi, ettei jaksaisi tätä elämää. Avuttomuuden tunne valtasi kuin salaman isku. En ole aiemmin koskaan ikinä kuuna päivänäkään kokenut niin pahaa avuttomuuden tunnetta. Olin ihan hiljaa ja lauoin typeriä juttuja, jotka voisin vetää takaisin. En vain tiennyt mitä olisin sanonut. "JAKSAAJAKSAA"? Pelästyin ja järkytyin kokemuksestani. En niinkään sairaanhoitajan ammatin kannalta, vaan ystävän toimenkuvien kannalta. Millainen ystävä jäätyy puhelimessa, kun toisella on paha olla? Mun olisi pitänyt sanoa edes jotakin eikä vain hiljaa möllöttää ja sönköttää hiljaisuuden rikkoakseni jotakin urpomaista.
Olen ollut siitä asti hieman maassa. Ja tyypilliseen tapaani liitän yhteen tyhmään ajatukseen miljoona muutakin, joten lopputuloksena on, että mun pientä mieltäni painaa moni muukin asia kuin tämä. Näihin muihin asioihin en aio sen enempää paneutua, koska ryven mielummin yksin itsesäälissä kuin julkistaisin ajatuksiani kaiken maailman nähtäville. Kaiken lisäksi musta on aivan kamalaa, että mä täällä valitan omasta pahasta mielestäni, kun jossakin on ihminen, jonka mieli on paljon mustempi kuin mun. En aio pyytää anteeksi tuntemuksiani, sillä tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole viihdyttää teitä eikä kerätä säälipisteitä eikä mitään "oot oikeesti tosi hyvä ystävä sydän sydän"-kommentteja, vaan ihan simppelisti vieritää kivi sydämeltäni. Nämä kuluneet päivät olen viettänyt mummoja hoitaen (itseasiassa on hirveän helpottavaa olla siellä töissä, kun unohtaa omat murheet kun pesee pyllyjä), lukien kirjaa täysin uppoutuneena (Aikamatkustajan vaimo <3<3), siivoten aina välillä jotakin sekä tietenkin olen vain ollut oman ihanan persoonani seurassa miettien näitä asioita. Aluksi ajattelin, etten kirjoita tätä ollenkaan, vaan keksin jonkun tekopirteän kivan joulujutun postattavaksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että paskan marjat mä alan sensuroimaan ajatuksiani. Näin mä ajattelen.
Pahoittelen synkkäsävyistä viestiä näin joulun alla, mutta hei jouluun on enää 12 päivää! Ehdin vielä kirjoittaamaan jotain iloista :-)
Ja Ystävä Hädässä. Jos satut lukemaan tätä niin en siis syytä sinua. Oon nyt valveutunut sanomaan jotain hieman fiksumpaa, joten soita jos on tarve <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti